FIBS on allekirjoittanut uuden kansainvälisen Lisbon Declaration -aloitteen. Kyseessä on WBCSD:n Global Network -jäsenten aloite, jonka tavoitteena on vauhdittaa luonnon monimuotoisuutta tukevaa liiketoimintaa. Allekirjoituksen myötä FIBSistä tuli samalla Business for Nature -hankkeen kumppani.
Aloitteen allekirjoitti WBCSD:n vuosikokouksen yhteydessä lokakuussa samanaikaisesti 24 yritysvastuuverkostoa eri puolilta maailmaa. Verkostot edustavat kaikkiaan noin 2000 yritystä.
Uusimpien tutkimusten ja ennusteiden mukaan luonnon monimuotoisuus köyhtyy hälyttävää vauhtia. Selkärankaisten villieläinten määrä on vähentynyt keskimäärin 60 prosentilla vain reilun 40 vuoden aikana. Käynnissä on ennen näkemätön ihmisen aiheuttama sukupuuttoaalto, joka uhkaa taloutta, ruoantuotantoa ja ihmisten terveyttä. Hallitustenvälisen IPBES-luontopaneelin mukaan sukupuutto voi uhata jopa miljoonaa kasvi- ja eläinlajia. Myös Suomessa lajien uhanalaistuminen on lisääntynyt.
Biodiversiteettikato on yhtä merkittävä globaali haaste kuin ilmastokriisi, mutta se on toistaiseksi jäänyt ilmastokeskustelun varjoon, myös liiketoiminnassa: esimerkiksi FIBSin tämän vuoden yritysvastuututkimukseen vastanneille yrityksille biodiversiteetti on vähiten tärkeä vastuullisuusteema.
Tähän tilanteeseen Lisbon Declaration -aloitteen allekirjoittajat pyrkivät saamaan aikaan muutosta omien verkostojensa kautta, muun muassa kasvattamalla yritysten tietoisuutta biodiversiteetin merkityksestä liiketoiminnalle sekä tarjoamalla tietoa ja työkaluja, joiden avulla yritykset voivat nostaa biodiversiteettitoimintansa uudelle tasolle.
Aloitteen allekirjoittajien toiminta tukee omalta osaltaan myös vuoden 2020 globaaleja biodiversiteettihankkeita, jotka voivat olla ratkaisevia biodiversiteettikadon pysäyttämisen kannalta. YK:n biodiversiteettikokous COP15 helmikuussa ja Kansainvälisen luonnonsuojeluliiton (IUCN) kongressi kesäkuussa tarjoavat jälleen mahdollisuuden käänteentekeviin päätöksiin, edellyttäen, että niin valtiot kuin yrityksetkin sitoutuvat yhteisiin tavoitteisiin ja toimintaan.
FIBSille aloitteen allekirjoittaminen oli itsestään selvä asia: luonnon monimuotoisuus on ollut yksi FIBSin keskeisimmistä teemoista vuodesta 2014 alkaen, jolloin FIBS aloitti yrityksille suunnatun biodiversiteetti- ja luontopääomavalmennuksen yhteistyössä ympäristöministeriön kanssa. Valmennuksen on suorittanut tähän mennessä jo 50 yritystä ja organisaatiota. Teema on vahvasti mukana FIBSin ohjelmistossa myös vuonna 2020 – ennakkotietoa ensi vuoden tilaisuuksista löytyy jo verkkokalenteristamme.
Lisätietoja: Angelina Kuokkanen, koordinaattori, ympäristövastuu, FIBS, angelina.kuokkanen@fibsry.fi