Yritysvastuuverkosto FIBS ja Kaupan liitto käynnistävät uudenlaisen toimialayhteistyön. Yhteisenä tavoitteena on vauhdittaa yritysvastuuta ja kestävää liiketoimintaa kaupan alalla. FIBSille toimialayhteistyön malli on ensimmäinen, ja se juhlistaa osaltaan verkoston 20-vuotisjuhlavuotta. Kaupan liiton jäsenyrityksille kumppanuus avaa uusia väyliä yritysvastuutietoon ja yhdessä oppimiseen.
Yritysvastuuverkosto FIBS ja Kaupan liitto käynnistävät uudenlaisen toimialayhteistyön, jonka keskeisenä tavoitteena on edistää vastuullisuuden kehitystä ja yhdessä oppimista kaupan toimialalla.
”FIBSin tavoitteena on vauhdittaa kestävää liiketoimintaa ja yritysten asiantuntijuutta vastuullisuuskysymyksissä. 20-vuotisjuhlavuosi on meille paitsi juhlan myös uusien avauksien vuosi. Yksi näistä on Kaupan liiton kanssa neuvoteltu toimialakumppanuusmalli, joka toimii pilottina uudenlaiseen toimialatasoisen yhteistyön syventämiseen”, FIBSin toimitusjohtaja Mikko Routti kertoo.
Kaupan liitto on luonteva toimialakumppani FIBSille. Kaupan liitto on ollut FIBSin jäsen vuodesta 2014, ja monet alan yritykset ovat aktiivisia FIBSin toiminnassa. Liitto edustaa elinkeinoelämän suurinta toimialaa kauppaa, joka on myös kasvavan palvelusektorin suurin toimiala. FIBS on puolestaan Suomen johtava yritysvastuuverkosto, jolla on jo lähes 350 jäsentä, näiden joukossa muun muassa valtaosa suomen sadasta suurimmasta yrityksestä.
”Kaupalle vastuullisuus on osa arkea ja jokapäiväistä työtä. Liittona haluamme olla mukana tukemassa ja vahvistamassa Suomen kestävän kehityksen tietä. Meille on myös tärkeää, että voimme tarjota jäsenyrityksillemme viimeisintä tietoa sekä foorumin yhdessä oppimiseen. Yhteistyön tiivistäminen FIBSin kanssa avaa uusia mahdollisuuksia vahvistaa tätä työtä”, Kaupan liiton toimitusjohtaja Mari Kiviniemi toteaa.
Toimialakumppanuuden puitteissa FIBS muun muassa avaa Kaupan liiton jäsenyrityksille vastuullisuuteen liittyvän, teemoiltaan laajan webinaari-koulutustarjontansa. Kaupan liitto välittää jäsenyrityksilleen tietoa FIBS-yhteistyön monipuolisista mahdollisuuksista ja järjestää väyliä viimeisimmän yritysvastuutiedon ja yhdessä oppimisen äärelle.
FIBS juhlistaa kahtakymmentä toimintavuottaan ja samalla Suomen yritysvastuun vuosikymmeniä 24.3. Finlandia-talolla järjestettävän juhlaseminaarin merkeissä. Seminaari on avoin kaikille FIBSin jäsenille ja muille kutsun saaneille ja sitä voi seurata myös striimattuna.
Lisätietoa:
Mikko Routti, toimitusjohtaja, FIBS, 040 527 4575, mikko.routti(at)fibs.fi
Mari Kiviniemi, toimitusjohtaja, Kaupan liitto, 050 511 3189, mari.kiviniemi(at)kauppa.fi
Pia Pere-Vanhanen, viestintäjohtaja, Kaupan liitto, 040 867 1708, pia.pere-vanhanen(at)kauppa.fi
Kaupan liitto edustaa elinkeinoelämän suurinta toimialaa kauppaa. Kauppa työllistää noin 300 000 henkilöä Suomessa. Kaupan liiton piirissä on noin 7 000 jäsenyritystä, ja se edustaa sekä vähittäis- että tukkukauppoja elinkeinopolitiikassa ja työmarkkinaedunvalvonnassa. www.kauppa.fi
FIBS on Suomen johtava kestävän liiketoiminnan vauhdittaja ja asiantuntijuuden kehittäjä. Tavoitteemme on saada yhä useammat suomalaisyritykset innovoimaan tuottavia ratkaisuja paikallisiin ja maailmanlaajuisiin ongelmiin yhteistyössä muiden yritysten ja organisaatioiden kanssa, ja nousemaan näin kestävän liiketoiminnan huipulle globaalisti. Tarjoamme räätälöityä palvelua eri jäsenryhmillemme, autamme yrityksiä pysymään kartalla yritysvastuussa, syventämään koko organisaation vastuullisuusosaamista sekä kasvattamaan mainetta yritysvastuun aktiivisena kehittäjänä ja huippuosaajana. fibsry.fi