Suomi suunnannäyttä­jäksi – datan eettinen käyttö osaksi yritysvastuuta

26 helmikuuta 2020

Data on noussut maailman arvokkaimmaksi liiketoiminnan raaka-aineeksi. Sitä tulee muiden resurssien tavoin tarkastella myös yritysvastuun näkökulmasta. Sitra, FIBS ja kolmisenkymmentä edelläkävijäyritystä ovat lähteneet tunnistamaan ja toteuttamaan parhaita käytäntöjä datan vastuulliseen hyödyntämiseen. Tutustu ensimmäisiin löydöksiin ja vaikuta.

Sitran ja FIBSin koordinoimassa Data osaksi yritysvastuuta -työpajasarjassa rakennetaan kevään aikana reilusta datataloudesta kilpailuetua yhdessä noin kolmenkymmenen organisaation kanssa. Osallistujat edustavat niin isoja pörssiyhtiöistä kuin pienempiäkin yrityksiä. Yksi asia vaikuttaa yhdistävän kaikkia: tahtotila liittää datan vastuullinen käyttö osaksi yritysvastuuta. Motivaatio ja halu tehdä oman organisaation datan käytöstä eettistä ja mahdollisimman läpinäkyvää on selkeästi vahva. Myös sinä voit vaikuttaa! Keräämme tietoa aiheesta suoraan yrityksiltä kaikille avoimen kyselyn avulla.

Mitä tarkoittaa data osana yritysvastuuta?

Organisaatioiden keräämä ja hallinnoima data on perinteisesti ajatellen väline, jonka avulla kyetään kuvaamaan yrityksen liiketoiminnan tilaa ja vaikkapa vastuullisuustavoitteiden saavuttamista. Toisaalta vastuullinen datan käyttö ymmärretään tänä päivänä paljolti myös lainsäädännön kuten EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen (GDPR) määrittelemien vastuiden kautta. Esimerkiksi FIBSin vuoden Yritysvastuu 2019 -kyselystä kävi ilmi, että jo 94 prosenttia yrityksistä kertoo panostavansa asiakastietojen ja asiakkaiden yksityisyyden suojaan osana vastuullisuustyötä.

Tietosuoja-asetuksen vaatimusten mukaan toimiminen on tärkeä askel kohti vastuullisempaa datan käyttöä. Sitran Digijälkiselvityksestä kuitenkin ilmeni, että tietosuoja-asetus tarjoaa toistaiseksi yksilöille vain rajallisen ymmärryksen ja vähän vaikutusmahdollisuuksia datansa hallintaan. Lisäksi yritykset ovat jo valmiita tekemään enemmän kuin mitä lainsäädäntö velvoittaa. Me Sitrassa ja FIBSissä väitämmekin, että datalla on laajempi rooli yrityksissä kuin vielä ymmärrämmekään. Reilu ja vastuullinen datan käyttö ja hallinta tulisi olla jo itsessään keskeinen osa yritysvastuuta. Väitämme myös, että data kahmii yhä merkittävämmän roolin osana yrityksen vastuullista toimintaa jo lähitulevaisuudessa.

Datan vastuullinen käyttö tuo lisäarvoa yrityksen ja organisaation toiminnalle ja maineelle eri tavoin – joko taloudellisessa tai sosiaalisessa mielessä. Sitran vuonna 2019 toteuttaman yritystutkimuksen mukaan yritys tai organisaatio, joka ymmärtää omia datavarantojaan, näkee niissä myös mahdollisuuksia. Nämä yritykset toimivat läpinäkyvästi, houkuttelevat asiakkaita ja luotettavia kumppaneita mukaan yhteistyöhön ja onnistuvat sitä kautta luomaan uutta liiketoimintaa ja innovaatioita reilusti.

Millaisia piirteitä on dataa vastuullisesti käyttävällä yrityksellä?

Ensimmäisessä työpajatapaamisessa yritykset pääsivät itse määrittelemään vastuullista datan käyttöä yritysvastuun viitekehyksessä. Keskusteluissa nousivat esiin erityisesti seuraavat vastuullisesti dataa käyttävien yritysten ominaisuudet:

  • Yritys on läpinäkyvä datan käytön suhteen
  • Yritys huomioi yksilön oikeudet
  • Yrityksellä on osaamista ja ymmärrystä datavarannoistaan
  • Yritys huolehtii datan elinkaaren hyvästä hallinnasta
  • Yritys jakaa dataa sidosryhmiensä kanssa

Datan ja yritysvastuun suhteen määrittely on kuitenkin vielä alussa ja aiheena toistaiseksi jokseenkin rajaamaton. Siksi näemme, että on tärkeä miettiä, millä tavoin aiheeseen päästäisiin parhaiten käsiksi – millaisia konkreettia työkaluja ja toteutuksia on jo olemassa sekä millaista tukea organisaatiot tai yritykset kaipaavat datan vastuullisen käytön edistämiseksi.

Otetaan esimerkkinä datan jakaminen. Monet yritykset jakavat jo dataa kumppaneidensa kanssa, mutta tämäkin voidaan nähdä osana vastuullista toimintaa. Datan jakaminen on vastuullinen teko, kun siitä hyötyy yritys itse, sen kumppanit ja parhaimmillaan laajempi ekosysteemi sekä yhteiskunta.

Mitä seuraavaksi?

Seuraavissa työpajatapaamisissa keskitymme pohtimaan yhdessä osallistujien kanssa

  • millä tavoin yllä mainittuja periaatteita voidaan lähteä edistämään?
  • millä tavoin yritys kykenee kertomaan sidosryhmilleen, millaista dataa sillä on ja mitä datalla tehdään?
  • millä tavoin yritys huolehtii, että henkilödatan keräämisen ja hyödyntämisen osalta ollaan riittävän läpinäkyviä?

Hyvien käytäntöjen kehittäminen ja levittäminen vaatii verkostoissa toimimista ja avoimuutta jakaa omia kokemuksia. Haluamme tarjota vuoropuhelulle inspiroivan ja tehokkaan viitekehyksen sekä innostaa yrityksiä ja organisaatioita vaikuttamaan datan kestävän käytön viemiseen osaksi yritysvastuuta.

Vaikuta osallistumalla yritysvastuukyselyymme

Myös sinä voit vaikuttaa! Keräämme tietoa aiheesta suoraan yrityksiltä kaikille avoimen kyselyn avulla. Kyselyn tulokset julkaistaan myöhemmin tänä vuonna.

Jos aihe kiinnostaa, kannattaa lukea myös Datan jakaminen kuuluu osaksi suuryritysten yhteiskuntavastuuta -blogi.

Sitran IHAN-projekti ja FIBS järjestävät yhteistyössä Data osaksi yritysvastuuta -työpajasarjan keväällä 2020. Työpajasarjassa tunnistetaan ja jaetaan parhaita käytäntöjä kestävälle datan käytölle yritysvastuun näkökulmasta.

Heli Parikka
Asiantuntija, Ihan ihmislähtöinen datatalous, Sitra
heli.parikka@sitra.fi

Miira Kokkonen
Tapahtumatuottaja, FIBS
miira.kokkonen@fibsry.fi

Muut teemat
close