Yritykset odottivat EU:lta paperinmakuista raportointipakkoa, mutta suurelta osalta yrityksiä pakko poistui äkisti. Ennakkoon valmistautuminen jätti jälkeensä kuitenkin jotain arvokkaampaa: kyvyn rakentaa organisaatio, joka on valmiimpi kestämään tulevaisuuden muutoksia.
FIBSin Raportoinnin ajankohtaispäivän puhujilla oli yllättävän yhtenäinen viesti: Omnibus kutisti sääntelyä, mutta ei raportoinnin merkitystä.
Kuka kysyy nyt, kun laki ei vaadi?
Työ- ja elinkeinoministeriön johtavana asiantuntijana ja Suomen CSRD-lähettiläänä toiminut Timo Kaisanlahti alleviivasi tärkeintä viestiään: ei ole mitään syytä ajatella, että raportoinnin painoarvo olisi kadonnut. Paine on vain siirtynyt toiseen paikkaan: lainsäätäjän sijaan kestävyystietoja kysyvät nyt pankit ja asiakkaat. Valvojan roolissa toimiva Euroopan keskuspankki on ottanut säätelijää tiukemman roolin ja vaatii pankkeja tunnistamaan ilmastoriskinsä. Se tarkoittaa, että pankit kysyvät yritysasiakkailtaan entistä kiperämpiä kysymyksiä kestävyystyöhön liittyen. Velvoite ei siis kadonnut, vaan se on siirtynyt esimerkiksi lainaneuvotteluihin.
Kiinteistöjen ja risteilijöiden ilmastointiratkaisuja valmistavan Koja Groupin Johanna Kärki kuvasi puheenvuorossaan, miten asiakkaiden kyselyt vaikeutuvat koko ajan. Niihin vastaamisesta ”ei olisi tullut mitään” ilman kaksoisolennaisuusanalyysia, jonka yritys toteutti valmistautuessaan CSRD:hen vaikka velvoite lopulta poistuikin.
Nokian Kaisa Tulenheimo-Järvisen puheenvuoro puolestaan muistutti, ettemme elä EU-kuplassa. IFRS-säätiön ISSB-standardit leviävät Brasiliasta Kanadaan, Kiinaan, Japaniin ja useisiin Afrikan maihin. Jos toimii kansainvälisillä markkinoilla, rahoittaja Torontossakin on kiinnostunut ilmastoriskeistä. Kääntöpuolena palataan tilanteeseen, jota EU-sääntelyllä yritettiin korjata: kehikkoja on monta, ja vertailtavuus kärsii.
Sääntely oli lähtölaukaus, ei maali
Kojan Kärki kuvasi hyvin muutosta, joka on tapahtunut sääntelyn piiristä pudonneissa yrityksissä jo valmistautumisvaiheessa. Kojalla vastuullisuustyötä oli tehty ennenkin, mutta CSRD-valmistelu antoi sille rungon. Kestävyystavoitteet juurtuivat osaksi liiketoimintastrategiaa ja kulttuuria, vastuut selkiytyivät ja riskiarvioinnista tuli järjestelmällistä.
Tätä samaa viestiä tukee myös Hankenin tuore tutkimus. Sen mukaan CSRD:n piirissä olevat yritykset raportoivat aiempaa enemmän todellisista teoista, ei vain aikeista ja tahtotilasta. Kiinnostavaa on, että suurimman harppauksen ottivat listatut pk-yritykset, joita velvoite ei koske. Tämän saman harppauksen olen nähnyt monessa asiakasorganisaatiossani. Keskustelu on siirtynyt kysymyksistä pitääkö meidän ja mitä raportoidaan kysymyksiin kuten miten tämä tehdään ja kuka sen hoitaa.
Tämä kertoo jotain olennaista. Kun iso joukko yrityksiä lähti valmistautumaan pakolliseen raportointiin, moni huomasi matkan varrella löytäneensä puuttuvan palasen: rakenteen, jolla vastuullisuustyöstä tulee systemaattista ja strategiaa tukevaa. Samalla syntyy jotain, mitä mikään raportti ei yksin tuota: valmius kohdata seuraava muutos, tuli se sitten sääntelystä, markkinoilta tai ilmastosta.
Raportti on kuitti, ei lopputuote
Tilintarkastajat ry:n Tuula Minkkinen tiivisti asian, joka unohtuu helposti. Varmennus lisää tiedon luotettavuutta, mutta tieto syntyy jo ennen raporttia, selkeästä prosessista ja evidenssistä.
Raportti on siis kuitti. Se todistaa, että työ on tehty. Arvo syntyy prosessissa: mihin luku perustuu ja kuka sitä liikuttaa sekä miten sama asia tehdään ensi vuonna uudelleen ilman, että kaikki aloitetaan alusta.
Tämä on tärkeä huomio juuri nyt. Tekoäly kirjoittaa jo kelvollista raporttitekstiä, mutta se ei rakenna jäljitettävyyttä, määrittele vastuita eikä kerää evidenssiä – kuten tekoälystä puhunut ISLET Groupin Janina Luoto muistutti. Vastuullisuustyössä tietty määrä byrokratiaa ei ole ajanhukkaa vaan uskottavuuden edellytys. Juuri se osa työstä on vaikein automatisoida ja helpoin laiminlyödä, kun pakko poistuu.
Ymmärtääkö kukaan, mistä me horisemme?
Valmetin Reetta Loponen sanoi täydellisen suoraan sen, minkä moni meistä kivuliaan hyvin tietää. Meidän on lopetettava kestävyysjargon, kirjainyhdistelmien semanttinen ruotiminen ja puhuttava kieltä, joka resonoi päättäjiin. Muistettava kestävyyden kaupalliset hyödyt ja vaikutus kilpailukykyyn.
Jos me asiantuntijat puhumme kieltä, jota vain itse ymmärrämme, olemme osa ongelmaa. Tämän johtotähden yritän itsekin pitää horisontissa, vaikka välillä katse harhaileekin jargonviidakkoon. Kestävyydessä on loppujen lopuksi kyse tulevaisuuskestävyydestä eli resilienssistä, jonka Reetta Loponenkin nosti esiin. Resilienssi on kykyä ennakoida muutos ja kestää häiriöt, olipa kyse ilmastoriskistä, toimitusketjun katkosta tai rahoittajan uudesta kysymyksestä. Sana ei ole uusi, vaan muualta lainattu, ja juuri siksi johtoryhmäkin ymmärtää sen.
Riittääkö kunnianhimo?
Jotta päivä ei jäänyt pelkäksi standardikeskusteluksi, saimme videoterveiset myös Nuorten Agenda 2030 -ryhmän ja Nuorten ilmasto- ja energiavisio 2040 -projektin jäseniltä. Nuorten toiveet yrityksille olivat selkeät: toiminta nettopositiiviseksi vuoteen 2035 mennessä. Tähän tarvitaan muun muassa uudenlaista johtamista ja eri sukupolvien näkökulmia päätöksenteossa.
Jännite on ilmeinen. Samaan aikaan kun nuoret puhuvat nettopositiivisuudesta, me hiomme kehikkojen välisiä eroja tai väännämme kollegoiden kanssa siitä, kuka tämänkin nyt hoitaa.
Kaikki eivät kuitenkaan suhtaudu kestävyysmurrokseen samalla intohimolla kuin me asiaan vihkiytyneet. Vaikka toimia tarvitaan nyt ja heti, ihmisen mieli ja käyttäytyminen eivät muutu sormia napsauttamalla. Muutos vaatii toistuvia, vaikeita keskusteluja, resursseja ja tilan, jossa tyhmätkin kysymykset uskalletaan esittää. Ne keskustelut eivät synny itsestään. Pidetään me huolta siitä, että niitä käydään.
Anniina Mustalahti
Kestävyyskonsultti ja yrittäjä
Enne Consulting Oy
Anniina Mustalahti oli yksi FIBSin tämän vuoden Raportoinnin ajankohtaispäivän sadoista osallistujista. Pyysimme häntä kirjaamaan ylös huomionsa päivän annista. Tapahtuman tallenne on FIBSin jäsenten katsottavissa, löydät videon uutishuoneestamme viikolla 40.
