Kestävyysmurros ja systeeminen muutos ovat nousseet termeinä viime vuosina nopeasti osaksi yritysten kestävyystyötä. Kestävyysmurros on välttämätön vastaus aikamme suuriin ongelmiin ilmastonmuutoksesta luontokatoon ja asettaa uusia vaatimuksia osaamiselle. Se edellyttää koko yhteiskunnan ja talouden laajuista systeemistä muutosta. Samalla tarvitaan syvempää ymmärrystä siitä, miten muutos tapahtuu ja miten sitä voidaan johtaa vaikuttavasti.
Näihin aiheisiin pureuduimme SusTra -tohtorikoulutuspilotin kanssa yhteistyössä viime vuoden joulukuussa järjestetyssä tilaisuudessamme Kestävyysmurros – systeemistä muutosta luomassa. Tilaisuus kokosi yhteen FIBSin jäsenorganisaatioiden edustajia sekä SusTra-tohtorikolutusohjelman tutkijoita puheenvuorojen ja paneelikeskusteluiden äärelle.
Kysyin tilaisuuden kahdelta panelistilta, Lindström Groupin vastuullisuusjohtaja Ulla Luhtaselalta ja SusTra:n väitöskirjatutkija Claudia Kovácsilta mitä he ajattelevat yritysten ja 
tieteentekijöiden rooleista kestävyysmurroksen mahdollistamisessa ja miten 
tiedeyhteisön ja liiketoiminnan välisiä siltoja tulisi rakentaa ja vahvistaa.
Ulla Luhtaselan mukaan yksittäiset yritykset ovat tärkeitä muutostoimijoita ja voivat mahdollistaa erityisesti toimialakohtaisia edistysaskelia, mutta todellinen kestävyysmurros tehdään yhdessä. Claudia Kovács täydentää tätä ajatusta huomauttaen, että rakenteelliset muutokset, kuten muutokset yritysten liiketoimintamalleissa, ovat välttämättömiä ja muutosten muotoilu on yhteistyötä.
”Yllätyin positiivisesti siitä, kuinka avoimesti yritysedustajat olivat valmiita käsittelemään myös keskeneräisyyttä ja epävarmuuksia. Pelkkien valmiiden onnistumiskertomusten sijaan keskustelu liikkui myös kysymysten, hahmottamisen ja kokeilun äärellä”, Kovács sanoo.
Tarinoista todellisiin vaikutuksiin: tiede ohjaa suuntaa
Luhtasela muistuttaa, että pelkät hyvät tarinat eivät riitä.
”Esimerkiksi viherpesua voi syntyä hyvältä kuulostavista teoista, joiden todelliset vaikutukset ovat kuitenkin hyvin pienet. Siksi yritysten resursseja tulisi kohdentaa tieteellisesti perusteltuihin toimiin, jotka siirtävät mittaria oikeaan suuntaan.”
Kovácsin mukaan kestävyystyössä tärkeää on se, miten osuvasti kukin onnistuu tunnistamaan systeemitason ongelmat ja omat kytköksensä niihin, sekä kohdistamaan toimensa niihin vaikuttavasti. Tähän tulisi keskittyä sen sijaan, että mietitään kuka näyttää ulospäin silotellulta ja parhaalta. Vaikuttavuutta voi miettiä esimerkiksi sen kautta, onko toiminta nykyistä järjestelmää ylläpitävää vai luoko se siinä aidosti murrosta ja uudelleenjärjestäytymistä.
Yhteinen diagnostiikka kompassina
Perustason kestävyysymmärrys yrityksissä on Luhtaselan mukaan kasvanut nopeasti viimeisen vuosikymmenen aikana. Toisaalta esimerkiksi tiedeperusteisten ilmastotavoitteiden ympärille on syntynyt aivan uusia ammattikuntia, kun generalistin ymmärrys kestävyysteemoista ei enää ole riittänyt. Myös luontotavoitteiden mittaaminen ja ennallistamisen vaikutusten arviointi vaativat aidosti luonnontieteellistä osaamista. Luhtasela kannustaakin lisäämään yritysten ja tutkimuksen arjen kosketuspintaa. Toisaalta sekään ei riitä, ellei tätä osaamista osata liittää liiketoiminnan logiikkaan.
”Olisi hyvä, jos tulevaisuudessa perusliiketoiminnan ymmärrystä lisättäisiin myös vaikkapa luonnontieteisiin keskittyviin tutkintoihin”, Luhtasela pohtii.
Kovács pitää ensiarvoisen tärkeänä, että yritykset vahvistavat kokonaisvaltaisesti ja poikkileikkaavasti sellaista osaamista ja kyvykkyyksiä, jotka tukevat luonnon ja sen toiminnan ymmärtämistä. Kyse on lopulta ymmärryksestä niistä järjestelmistä, joiden osana yritykset itse toimivat. Kovács muistuttaa, että luontoyhteyden heikkeneminen kulkee käsi kädessä heikentyneen ekologisen ymmärryksen kanssa, jotka vaikuttavat osaltaan kestävyyskriisin taustalla.
Kovácsin huomio on, että tutkijoilla ja yrityksillä on erilaiset roolit ja aikajänteet, joiden yhteensovittaminen ei aina ole suoraviivaista, mutta juuri tässä piilee myös merkittävä synergian mahdollisuus. Yritysten ja akateemisen maailman yhteistyötä voisi vahvistaa se, että pelkän tiedon siirtämisen sijaan olisi aikaa ja tilaa yhteiselle ajattelulle ja kehittämiselle.
”Toimiva yhteistyö edellyttää mielestäni jaettua ymmärrystä siitä, mitä ongelmia ollaan ylipäätään ratkaisemassa ja millä reunaehdoilla, siis tietynlaista yhteisen diagnostiikan määrittelyä. Tämä tarkoittaa käsitystä siitä, mitä tutkimuskentällä esimerkiksi ymmärretään kestävyysongelmien syistä ja mitä yrityskentällä taas käytännön toiminnan rajoitteista, mahdollisuuksista ja muutosvalmiuksista”, Kovács sanoo.
Kovács kannustaa pohtimaan keskustelun ja yhteistyön pohjaksi seuraavia kysymyksiä, joista olisi hyvä olla jonkinlainen jaettu ymmärrys:
- Mistä kestävyysongelmissa todella on kyse (esim. juurisyyt, keskinäiset kytkökset)?
- Mitkä reunaehdot ovat ei-neuvoteltavia (esim. ekosysteemien kantokyky, biofyysiset realiteetit)?
- Mitkä ovat rakenteellisia, mutta muutettavissa (esim. liiketoimintamallit, markkinat, kannustimet)?
- Mitkä ovat vain totuttuja oletuksia, joita voi purkaa?
Kun nämä näkökulmat jaetaan, syntyy pohja mielekkäälle ja vaikuttavalle yhteiskehittämiselle. Tutkijat voivat tukea systeemisen kokonaiskuvan rakentamisessa. Yritykset tuovat konkreettiset toimintaympäristöt, joissa ideat joko juurtuvat tai eivät.
Myös SusTra-tohtorikoulutuspilotin tutkimuspäällikkö Meri Löyttyniemi korosti tilaisuuden aikana tällaisen tutkimuksen ja toimeenpanon välisen ymmärryksen lisäämistä. Tarve erilaisille foorumeille, kumppanuuksille ja muille pitkäjänteistä vuoropuhelua tukeville käytännöille on selvä. ”SusTra:n kumppanuus FIBSin kanssa sekä joulukuun yhteistilaisuus ovat olleet sopivia herätteitä vuorovaikutukselle”
Yksityiskohtaisempaa ja syventävää vuoropuhelua käydään SusTran työelämä-mentorointiohjelmassa, jossa on mukana muun muassa monia FIBSin jäsenorganisaatioiden edustajia.
Jos haluat kuulla lisää yritysten ja tutkijoiden näkökulmia kestävyysmurroksen vauhdittamiseen, suosittelen lämpimästi siirtymään joulukuun tilaisuutemme tallenteen pariin, joka on FIBSin jäsenten katsottavissa käyttäjätunnuksella.
Heli Karhi
FIBSin kestävyysasiantuntija
heli.karhi@fibsry.fi
