Yritysvastuuverkosto FIBS käynnisti vuoden alussa laajamittaisen brändityön, jonka tavoitteena on kasvattaa FIBSin tunnettuutta kestävän liiketoiminnan vauhdittajana ja yritysten asiantuntijuuden kehittäjänä.
Brändiuudistuksen myötä FIBSille suunniteltiin mm. uusi logo ja uusittiin verkkosivut. Uudistuksen lähtökohtana on FIBSin uusi palvelumalli, jonka myötä FIBS tarjoaa vuodesta 2019 alkaen eri jäsenryhmilleen entistä räätälöidympää palvelua.
”Yritysvastuu on FIBSin historian aikana ammattimaistunut ja siirtynyt hyväntekeväisyysajattelusta liiketoiminnan ytimeen. Yritysten tarpeet vastuullisuustoimintansa kehittämisen suhteen kuitenkin vaihtelevat, ja haluammekin jatkossa tulla tunnetuksi organisaationa, joka tuo kaikki yritykset yhteen oppimaan toisiltaan, kuten tähänkin asti, mutta tarjoaa samalla jäsenilleen mahdollisuuden valita minkä tasoista palvelua haluavat, sanoo FIBSin viestintäpäällikkö Tarja Laakkonen.
FIBSin uuden logon ja verkkosivujen ilmeen on suunnitellut Miltton, joka valittiin vuoden alussa tarjouskilpailun jälkeen FIBSin brändiuudistuksen sparraajaksi ja toteuttajaksi.
FIBS on yli 300 yrityksen ja organisaation toimintaverkosto, jonka tavoitteena on saada yhä useammat suomalaisyritykset kehittämään tuottavia ratkaisuja paikallisiin ja maailmanlaajuisiin ongelmiin yhteistyössä muiden yritysten ja organisaatioiden kanssa, ja nousemaan näin kestävän liiketoiminnan huipulle globaalisti.
FIBSin uusi palvelumalli pyrkii vastaamaan kasvavan jäsenkunnan moninaisiin tarpeisiin. Ensi vuodesta alkaen FIBSin jäsenet voivat valita FIBS Perus tai FIBS Pro –palvelut. FIBS Perus -palvelut auttavat pysymään ajan tasalla yritysvastuun uutisista ja trendeistä. FIBS Pro -palvelut on suunnattu niille, jotka haluavat peruspalveluiden lisäksi nostaa nopeasti vastuullisuustoimintansa uudelle tasolle ja vahvistaa koko organisaation vastuullisuusosaamista. Kaikki FIBSin jäsenet voivat lisäksi halutessaan hakea mukaan FIBS Partneri –ohjelmaan ja tuottaa yhteistyössä FIBSin kanssa verkoston jäsenille suunnattuja palveluita.
Lisätietoja: Tarja Laakkonen, viestintäpäällikkö, FIBS, p. 0400877396, tarja.laakkonen(at)fibsry.fi