Finnish Business and Society (FIBS) ry:n toimitusjohtajana aloittaa marraskuun alussa Kimmo J. Lipponen. Lipposella on vahva kokemus vastuullisuuden piiristä, useista eri organisaatioista, viimeksi ARVO ry:n toimitusjohtajana.
“Yritysten vastuullisuus ja yhteiskunnallinen vaikuttavuus ovat ajankohtaisempia kuin koskaan, ilmastokriisin ja aikamme sosiaalisten ongelmien ratkaisemiseksi tarvitaan kipeästi yritysten innovatiivisuutta. FIBSin visio on inspiroiva: haluamme, että suomalaisyritykset ovat kestävän liiketoiminnan edelläkävijöitä maailmassa. Lähden innolla yhdessä FIBSin osaavan tiimin, jäsenten ja partnereiden kanssa tekemään tuota visiota todeksi”, sanoo FIBSin uusi toimitusjohtaja Kimmo J. Lipponen.
Toimitusjohtajan työssään Lipponen vastaa yhdistyksen operatiivisesta johtamisesta ja kehittää päivittäistä tekemistä edelleen niin, että se vastaa kussakin ajassa parhaiten jäsenyritysten tarpeita.
”FIBS on Pohjoismaiden suurin yritysvastuuverkosto ja on luonut aseman yritysten luotettuna kumppanina vastuullisuusosaamisen ja -ymmärryksen kehittämisessä. Olen vakuuttunut, että Kimmo Lipponen tulee jatkamaan tätä menestystarinaa, ja hänen johtamistaitonsa ja visionäärisyytensä kehittävät yhdistystä edelleen”, sanoo FIBSin hallituksen puheenjohtaja Anne Larilahti.
Vuodesta 2009 FIBSin toimitusjohtajana toiminut Mikko Routti siirtyy muihin tehtäviin yhdistyksen ulkopuolelle, mutta on edelleen osa-aikaisesti mukana toiminnassa hallituksen erityistehtävissä vuoden 2020 loppuun asti, ja auttaa uuden toimitusjohtajan perehdyttämisessä.
Lisätietoa
Kimmo J. Lipponen, p. 040 758 7247, kimmo.lipponen@arvoliitto.fi
Anne Larilahti, hallituksen puheenjohtaja, FIBS, anne.larilahti@finnair.com