Uusi CSRD Pulse -työkalu auttaa yrityksiä valmistautumaan EU:n kestävyysraportoinnin vaatimuksiin sekä kehittämään vastuullisuuttaan

12 syyskuuta 2024

Kuluvan vuoden alussa voimaan astunut EU:n kestävyysraportointidirektiivi CSRD asettaa tiukkoja vaatimuksia yritysten vastuullisuusraportoinnille. Uuden tekoälypohjaisen CSRD Pulse -itsearviointityökalun avulla yritykset voivat paitsi tarkastella omaa vastuullisuustasoaan suhteessa direktiivin vaatimuksiin käyttää sitä myös vastuullisuuden kehittämistyön tukena. Pk-yritykset voivat arvioida työkalun avulla myös raportointivalmiuttaan suhteessa direktiiviin sekä ennakoida esimerkiksi asiakkaiden tietopyyntöjä yrityksen vastuullisuuden osalta. Työkalun ovat kehittäneet FIBS ja Excellence Finland yhdessä FitCommin ja Keto Softwaren kanssa. 

Lähes jokaisen suomalaisen yrityksen keskusteluissa on kuluneen vuoden aikana ollut kestävyysraportointi. Suurten yli 500 henkeä työllistävien yritysten tulee julkaista ensimmäinen kestävyysraportointidirektiivin CSRD:n (Corporate Sustainability Reporting Directive) mukainen raportti vuonna 2025. Listattujen pk-yritysten puolestaan täytyy raportoida CSRD:n mukaisesti vuodesta 2027 alkaen.

CSRD edellyttää raportointia eurooppalaisten ESRS-kestävyysraportointistandardien (European Sustainability Reporting Standards) mukaisesti. CSRD Pulse -työkalu kattaa kaikki 12 ESRS-standardia. Työkalun käyttäjä voi valita standardeista yritykselleen olennaisimmat kohdat 250 kysymyksen joukosta. Mukana on myös ohjeita, jotka helpottavat kysymyksiin vastaamista. Vastausten perusteella työkalu luo tekoälyavusteisen analyysin, jonka voi tallentaa word- tai powerpoint-muotoon jatkotyöstöä varten.

CSRD-raportointi tulee olemaan valtava ponnistus erityisesti pienille ja keskisuurille yrityksille. CSRD Pulse -itsearviointityökalu onkin kehitetty myös pk-yritysten tueksi.

”Harvoilla pk-yrityksillä on riittävästi resursseja CSRD:n edellyttämien tietojen keräämiseen. CSRD Pulsen avulla pienikin yritys saa helposti kokonaiskuvan vastuullisuutensa tilasta. Työkalu auttaa myös ennakoimaan esimerkiksi asiakkaiden tietopyyntöjä yrityksen vastuullisuuden osalta,” sanoo FIBSin toimitusjohtaja Kimmo Lipponen.

CSRD Pulse -työkalusta on saatavilla määräaikainen Pulse Basic -lisenssi sekä jatkuvampaan käyttöön sopiva Pulse Enterprise -lisenssi.

Hyödynnä FIBS-jäsenetusi ja ota CSRD Pulse käyttöösi

FIBSin jäsenet voivat saada maksutta käyttöönsä kolmen kuukauden CSRD Pulse Basic -lisenssin. Edun saat käyttöösi FIBSin syyskauden jäsenkirjeistä löytyvällä jäsenetukoodilla tai voit tilata koodin osoitteella fibs@fibsry.fi. Koodi syötetään Excellence Finlandin verkkokaupassa kohtaan ”kuponkikoodi”. Voit tilata CSRD Pulse Basic -lisenssin täällä: https://www.excellencefinland.fi/tuote/csrd-pulse-basic/

Kolmen kuukauden CSRD Pulse Basic -lisenssin umpeuduttua FIBSin jäsenet voivat lisäksi halutessaan saada yhdeksän kuukauden ajaksi käyttöönsä CSRD Pulse Enterprise -lisenssin puoleen hintaan lisenssin vuosimaksusta (495 € + alv.). Saat edun käyttöösi samalla etukoodilla kuin CSRD Pulse Basic -lisenssin tilauksessa. CSRD Pulse Enterprise -lisenssin voit tilata täällä: https://www.excellencefinland.fi/tuote/csrd-pulse-enterprise/

Jäsenedut ovat voimassa vuoden 2024 loppuun asti.

Tutustu tarkemmin CSRD Pulse -työkaluun (pdf)

Lisätietoa

Kimmo Lipponen, toimitusjohtaja, FIBS, 040 758 7247, kimmo.lipponen@fibsry.fi

Lue lisää CSRD-direktiivistä EU:n verkkosivuilta

Raportoinnin ajankohtaispäivä 2024 – Ilmoittaudu mukaan!

Neljättä kertaa järjestettävä FIBSin Raportoinnin ajankohtaispäivä tarjoaa jälleen rautaisannoksen tuoreinta tietoa ja käytännön vinkkejä kaikille CSRD-raportointia tekeville. Kuulet napakoita puheenvuoroja kaksoisanalyysistä raportoinnin tulevaisuuden näkymiin. 18.9.2024 järjestettävää tapahtumaa voi seurata myös striimattuna. Lue lisää ja ilmoittaudu

 

Raportointi ja lainsäädäntö FIBSin toiminta
close