Miten kehittää liiketoimintaa, joka vastaa maailman aitoihin tarpeisiin?

5 helmikuuta 2026

FIBSin kunnianhimoisena tavoitteena on auttaa jäseniä kehittämään liiketoimintaansa ja löytämään uusia tapoja johtaa käynnissä olevaa kestävyysmurrosta. Uuden osaamiskeskuksen toiminnassa se tarkoittaa myös pelkkään jatkuvaan taloudelliseen kasvuun perustuvien toiminta- ja ajattelutapojemme haastamista ja siirtymistä kohti uudistavaa eli regeneratiivista ajattelua.

Huolimatta sinnikkäästä vastuullisuustyöstä, emme ole vieläkään aidosti kestävässä huomisessa. WBCSD painotti jo neljä vuotta sitten, että tarvitaan kolme ajatustavan muutosta:

  • kapitalistista talousjärjestelmää on muokattava siten, että se palkitsee aitoa lisäarvon tuottamista
  • on rakennettava pitkän aikavälin resilienssiä sekä
  • siirryttävä haittojen minimoinnista uudistavaan ajattelutapaan (less harm – net zero – net positive – regenerative).

Olemme muotoilleet FIBSin jäsenpalveluiden kolmanneksi osaksi, 2025 päivitetyn strategian mukaisesti, regeneratiiviseen liiketoimintaan ja systeemiseen ajatteluun keskittyvän osaamiskeskuksen. Tulevissa vuosissa ja laajan verkoston kirittämänä kehittyvän osaamiskeskuksen kautta haluamme tarjota yrityksille mahdollisuuden pitkäjänteiseen oppimis- ja kehittämistyöhön. Strategiakielellä on kyse niin kutsutun kolmannen horisontin rakentamisesta tästä hetkestä käsin. Keskuksen toimintaa rahoittaa alkuvaiheessa Ramboll-säätiö.

Entä jos haaste ei olekaan tiedon puute vaan ajattelun kapeus?

Asiantuntijatiedolla on tietenkin äärimmäisen tärkeä roolinsa kestävyystyössä, mutta sen lisäksi tarvitaan myös jotain muuta. Kun katse viedään pidemmälle tulevaisuuteen, vastaamme tulee enemmän kiperiä kysymyksiä kuin selkeitä vastauksia.

FIBSin vankan perustan muodostavat peruspalvelut ovat ajankohtaisen tiedon jakamista, pro-palvelukokonaisuuden valmennukset ovat nekin kiinni vahvasti asiantuntijaosaamisessa, tämän hetken arjen ongelmien ja vaatimusten ratkaisuissa. Astetta syvemmälle kollektiiviseen osaamiseen ja vertaisilta oppimiseen menevät erilaiset verkostomme, kuten luontoverkosto ja yritysvastuujohtajien sparrausryhmä.

Osaamiskeskuksen palveluissa tuttu ”asiantuntija kertoo vastaukset” -asetelma käännetään ja sen sijaan:

  • Harjoittelemme kysymään yhdessä parempia kysymyksiä ja jakamaan keskeneräistäkin ajattelua.
  • Tutkailemme, mistä voimme itse asiassa poisoppia, jotta uudelle syntyy aidosti tilaa.
  • Haasteiden ja ongelmien ratkomisen sijaan opettelemme tarkastelemaan tilanteita ja kehityskulkuja, jopa ristiriitoja, mahdollisuuksien kautta.
  • Harjoittelemme uudistavan ajattelun periaatteiden soveltamista jokaisen oman organisaation erityisen kontekstiin sopiviksi.

Tämä tarkoittaa konkreettisesti esimerkiksi dialogisia keskusteluja, case-työpajoja, uusien menetelmien opettelua, reflektointia sekä kokemuksellisia retkiä myös luontoympäristössä. Osaamiskeskuksessa on tarkoitus hakea reittejä eteenpäin haasteissa, jotka nyt tuntuvat ylivoimaisilta ja joiden pohtimiseen ei arjen kiireessä ole aikaa. Hetkeksi hidastamalla voikin päästä lopulta nopeammin täysin uuden ratkaisun ääreen. 

Osaamiskeskuksen ydin muodostuu sen ”community of practice” -ryhmästä, jossa FIBSin uudistavan liiketoiminnan ja johtamisen syväsukelluksen valmennukseen Nuuksiossa osallistuneet jatkavat oppimista yhdessä. Jo 1,5 vuotta kokoontunut pienryhmä koostuu erikokoisten yritysten, oppilaitosten ja julkisten toimijoiden asiantuntijoista. Siellä käydyt luottamukselliset keskustelut ovat kirittäneet mm.

  • erilaisia kehittämishankkeita
  • organisaatioiden strategiatyötä
  • monitoimijaisia suunnitteluhankkeita ja
  • antaneet rohkeutta viedä eteenpäin myös arjen vastuullisuustyötä monenlaisissa organisaatioissa uudella tavalla.

Syväsukellus järjestetään Nuuksion Hawkhillissä keväällä 2026 kolmatta kertaa. Nyt sen fokus on entistä vankemmin uudistavan ajattelun käytäntöön viemisessä ja jo olemassa olevissa esimerkeissä. Tämä kahden yön valmennus on vuonna 2026 avoinna kaikille ja FIBSin jäsenet saavat hinnasta 15 % alennuksen. Paikat Syväsukellukseen ovat myynnissä nyt, kannattaa olla nopea.

Dialoginen webinaari vastausten sijaan

Osaamiskeskuksemme ensimmäinen tilaisuus ”Miten ajattelun ja tekemisen muutos avaa uusia ratkaisuja – case dialogi talousjärjestelmästä” on nyt kuunneltavissa tallenteena uutishuoneeltamme. Koska tarvitsemme uudenlaisen ajattelun lisäksi uudenlaisia tapoja tehdä, teimme webinaarin, jossa keskiössä onkin ihmisten välinen vuoropuhelu valmiiden vastausten sijaan.

Webinaarin palautteissa kiiteltiin erityisesti lempeää ja keskustelevaa toteutustapaa, joka herätti uusia ajatuksia ja toi esiin järjestelmän ja kestävyyskysymysten ristiriitoja selkeästi ja syvällisesti. Osallistujat arvostivat myös etukäteen viestittyä mahdollisuutta tilaisuuden kuunteluun vaikka lenkkipolulta sekä puhujien luontevaa otetta ja tarjottuja lisälähteitä.

Seuraavaksi regeneratiivisesta ajattelusta, johtamisesta ja liiketoiminnasta kiinnostuneet jäsenyritystemme henkilöt kutsutaan afterwork-hengessä keskustelemaan yhdessä helmikuun 24. Puistokatu 4:n inspiroiviin tiloihin. Siellä pääsee tapaamaan myös Syväsukelluksen jo käyneitä henkilöitä. Tilaisuus on ollut suosittu, mutta jonoon kannattaa ilmoittautua. Sekin on meille signaali siitä, että tälle on kysyntää.

Toivottavasti näemme tulevissa tilaisuuksissamme!
Marja Kurkela, vanhempi kestävyysasiantuntija, FIBS
Michaela Ramm-Schmidt, perustaja, toimitusjohtaja, WhyCo Oy

Lisälukemisto:

 

Uudistava liiketoiminta
close