Ihmisoikeudet ovat tekstiilialalla selkeästi yksi tärkeimmistä ja pinnalla olevista vastuullisuuskysymyksistä. Finlaysonilla ihmisoikeuksien huomioiminen korostuu, sillä yrityksellä ei ole omaa valmistusta Suomessa, vaan kaikki tekstiilit tehdään pääasiassa Turkissa, Belgiassa ja Latviassa valmistuskumppaneiden toimesta.
”Meille on tärkeää hahmottaa oma roolimme ihmisoikeuskentässä ja ymmärtää, miten meidän tulee huomioida ihmisoikeudet toisaalta toimitusketjuissamme, mutta toki myös täällä Suomessa”, kertoo Finlaysonin vastuullisuuspäällikkö Elli Ojala.
Finlayson osallistui FIBSin Ihmisoikeusvalmennukseen vuonna 2017 tavoitteenaan syventää osaamistaan ihmisoikeuskysymyksistä. Vuonna 2017 valmennus toteutettiin nelipäiväisenä yhteistyössä Opinio Juriksen kanssa.
”Ennen valmennusta itselläni oli jo jonkin verran pohjatietoa aiheesta, mutta ei selkeää kokonaiskuvaa siitä, mitä kaikkea yrityksiltä odotetaan ihmisoikeuksien suhteen. Oma koulutukseni on ympäristöpuolelta, joten taustani ei suoraan tue ihmisoikeusasioiden kanssa työskentelyä”, kertoo Ojala.
”Kokonaisuudessa ei ollut mitään turhaa, täyttä asiaa!”
Finlaysonin tavoitteena oli hahmottaa konkreettisesti, mistä lähteä liikkeelle ihmisoikeusasioiden suhteen ja miten päästä asioissa eteenpäin. Lisäksi yritys halusi ymmärtää ihmisoikeusvaikutusten normatiivista kenttää ja hahmottaa, millaisia vastuita yrityksillä on esimerkiksi valtioihin verrattuna.
”Kokonaiskuvan selkiyttämisessä valmennus onnistui erinomaisesti – sain konkreettisia ahaa-elämyksiä. Oma roolimme ihmisoikeuskentässä selkeni käytännön harjoitteiden myötä.”
”Koko valmennus oli täyttä asiaa, mielestäni kokonaisuudessa ei ollut mitään turhaa. Pidin ammattitaitoisesta ja selkeästä valmentajasta sekä asiantuntijaesityksistä. Erityisen hyvin mieleeni jäi Global CSR:n toimitusjohtaja Sune Skadegaard Thorsenin esitys. Muiden yritysten kanssa käydyt keskustelut olivat myös todella hyviä. Erityisesti toisen tekstiilialan toimijan kanssa käydyt keskustelut olivat avartavia.”
Valmennus antoi eväät ihmisoikeustyön syventämiselle
Finlayson on aloittanut valmennuksen innoittamana kolme uutta ihmisoikeuksiin liittyvää hanketta.
”Käynnistämme tänä vuonna ihmisoikeusvaikutusten arvioinnin. Olemme myös nostaneet ihmisoikeudet ja huolellisuusvelvoitteen noudattamisen yritysvastuustrategiamme keskiöön ja vastuullisuustavoitteisiimme. Lisäksi olemme parhaillaan mukana järjestöjen, ammattiyhdistysten ja yritysten yhteisessä ihmisoikeuslakikampanjassa. Kaikkien näiden toimien ajurina on kasvanut ymmärrys ihmisoikeusasioista.”
FIBS on järjestänyt Ihmisoikeusvalmennuksen vuosittain vuodesta 2013 alkaen ulkoasiainministeriön tukemana. Tänä vuonna Ihmisoikeusvalmennus järjestettiin yhden päivän mittaisena yhteistyössä EY:n kanssa.
Teksti: Satu Salonen, FIBS