Henkilökunnan kouluttaminen tiedostamattomista oletuksista on pitkään ollut pohjoisamerikkalaisten yritysten monimuotoisuustyön peruskauraa. Ja hyvä niin. Jos haluamme luoda aidosti monimuotoisuutta arvostavia yhteisöjä on meidän myös puututtava tiedostamattomiin oletuksiin. Ne kun vaikuttavat meihin kaikkiin ja usein toimivat omia arvojamme vastaan. Vaikka aktiivisesti tekisimmekin työtä monimuotoisuuden eteen, voi tiedostamattomat oletuksemme ajaa meidät tekemään työtämme vastaisia päätöksiä. Täysin huomaamattamme. Sillä tiedostamattomat oletukset eivät ole meidän valitsemiamme, vaan ne peilaavat sitä kulttuuria jossa olemme kasvaneet.
Viime aikoina koulutukset ovat kuitenkin myös saaneet kritiikkiä osakseen. On totta, että koulutuksista huolimatta monimuotoisuusluvut eivät ole huomattavasti parantuneet. Arvostelijat ovat esittäneet, että koulutukset ovat tehottomia. Tai jopa, että niiden vaikutukset ovat haitallisia. Eräs tutkimus tukee näkemystä koulutusten haitallisuudesta. Sen mukaan tiedostamattomista oletuksista kouluttaessa on riskinä, että syrjintä normalisoidaan. Koulutuksissa kuvataan usein, ja aivan syystä, kuinka me kaikki toimimme tiedostamattomien oletusten varassa. Mutta pelkkä tieto ei auta meitä toimimaan toisin. Sen sijaan tieto, että kaikki syyllistyy tiedostamattaan syrjintään ikään kuin vapauttaa. Jos kaikki syrjii, niin miksen minäkin saisi?
Koulutuksia vastaan esitetty kritiikki on nostanut tärkeitä aiheita keskusteluun. Millainen on hyvä koulutus? Mitä on hyvä sisältö, mikä on oikea yleisö ja millaisissa olosuhteissa koulutus onnistuu? Ainakin seuraavia asioita kannattaa miettiä kun suunnittelee koulutusta tiedostamattomista oletuksista:
Kohderyhmä: kaikki vai innostuneet?
Kaikkien työntekijöiden mielestä monimuotoisuuskoulutukset eivät ole äärettömän kiinnostavia. Jotkut näkevät koulutukset HR-hömppänä ja suhtautuu koulutuksiin jopa avoimesti epäillen. Vaikkakin tavoitteena tulisi olla ainakin kaikkien niiden kouluttaminen, jotka tekevät ihmisiin liittyviä päätöksiä, voi olla viisasta aloittaa heistä jotka jo ovat aiheesta kiinnostuneita. Näin tieto ja ymmärrys tiedostamattomista oletuksista organisaatiossa lisääntyy ja tuki aiheelle kasvaa.
Fokus: työelämätilanteet
Vaikka yksi tärkeä osa koulutuksissa on tiedostamattomien prosessien ymmärtäminen, ei se vielä riitä. Sen sijaan hyvä koulutus pitää fokuksen vahvasti työelämätilanteissa. Miten tiedostamattomat prosessit vaikuttavat valintatilanteissa, palavereissa tai palkkaneuvotteluissa? Käsittelemällä tiedostamattomien oletusten roolia työssä on osallistujien helppo yhdistää opittu suoraan omaan elämään. Oivaltaa ja nähdä opitun merkityksellisyys.
Anti: käytännön työkalut
Ensimmäinen askel on tulla tietoisemmaksi siitä kuinka, miten ja millaisissa tilanteissa tyypillisesti toimimme tiedostamattomien oletusten varassa. Mutta tiedostamattomat oletukset toimivat, juuri niin, tiedostamattamme. Me emme voi niitä täysin estää, siis tarvitsemme selkeitä toimintastrategioita joiden avulla minimoida niiden vaikutukset. Jokaisen koulutuksen antina tulee siis olla käytännön työkalut. Ne voivat liittyä niin organisaation prosesseihin, kuin yksilön toimintaan. Tärkeää on se, että koulutuksen jälkeen osallistujat osaavat huomioida mitä kukin eri tilanteissa voi tehdä. Tämä mahdollistaa tekemään tietoisia valintoja ja valistamaan muita.
Formaatti: elävää keskustelua
Omien tiedostamattomien oletusten tunnistaminen voi olla silmiä avaavaa, ja varsinkin aiheeseen skeptisesti suhtautuvalle, tärkeä osa prosessia. Kokemus voi kuitenkin myös hämmentää ja herättää kysymyksiä. Koulutuksen aikana on hyvä saada tilaa ja aikaa pohtia, kyseenalaistaa ja vaihtaa ajatuksia muiden kanssa. Paikan päällä toimiva kouluttaja voi tukea, vastata kysymyksiin, hallita vastustusta ja ohjata eteenpäin. Elävät keskustelut ja kokemusten vaihto luovat parhaat edellytykset sisäistää uutta, varsinkin silloin jos aihe ei lähtökohtaisesti kovasti kiinnostanut.
Askelia oikeaan suuntaan
Kouluttamalla voi saada muutosta aikaan, meilläkin. Viime kesäkuussa Nestlén pohjoismaiden organisaatio kertoi Helsingin Sanomissa kuinka kouluttamalla henkilökuntaa tiedostamattomista oletuksista naisten osuus johtotehtävissä oli huomattavasti noussut. Jotta tuloksia syntyy on kuitenkin koulutuksen laatuun panostettava ja monimuotoisuustyötä tehtävä pitkällä tähtäimellä. Kouluttamalla tiedostamattomista oletuksista monimuotoisuustyö ei vielä ole valmista. Mutta se on oleellinen osa työtä kohti tasa-arvoisempaa ja monimuotoisempaa työelämää. Jokainen oivallus ja jokainen käyttöön otettu työkalu on askel oikeaan suuntaan.
JONNA LOUVRIER
Toimitusjohtaja, Includia Leadership
Includia Leadership järjestää koulutuksen sukupuoleen liittyvistä tiedostamattomista oletuksista ja niiden vaikutuksista työelämätilanteisiin 18.9 alkaen. Ilmoita itsesi ja työntekijäsi mukaan osoitteessa includia.fi/johtaja. FIBSin jäsenenä -20%:n etuhintaan 7.9 saakka.