Luontopääoma on Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry:n edustamien elinkeinojen perusta, joka mahdollistaa hyvinvoinnin maalta ja metsistä. Luontopääoman avulla tuotetaan puhdasta ruokaa, vastuullista puuta sekä luotettavia palveluita. Osana jatkuvaan kehittymiseen tähtäävää vastuullisuustyötään MTK osallistui FIBS:n vuonna 2018 järjestämään luontopääomavalmennukseen.
Maa- ja metsätalouden suhdetta luontopääomaan on mietitty MTK:ssa jo pitkään. Viimeisimpänä kannattavan maa- ja metsätalouden sekä elinvoimaisen luonnon välisen tasapainon tärkeyttä korostavana kokonaisuutena on laadittu MTK:n ympäristölupaukset. Ympäristölupausten lähtökohtana ovat maapallon kantokyky ja YK:n kestävän kehityksen tavoitteet. Luonnon monimuotoisuuden turvaaminen, maan tuottavuudesta ja puhtaudesta huolehtiminen sekä vesien suojelu ovat eräitä tärkeimmistä ympäristövastuun aloista. Muuttuvassa ilmastossa maa- ja metsätalous tarjoavat ratkaisuja myös sitomalla hiiltä ja tuottamalla uusiutuvia raaka-aineita fossiilisten raaka-aineiden korvaamiseen.
Luontopääomavalmennuksessa korostuivat ympäristövastuuseen liittyvät näkökohdat. MTK:lle vastuullisuus on kuitenkin kokonaisvaltaisempi asia, mikä ilmenee MTK:n vastuullisuusohjelmasta. Kestävyyteen kuuluu kolme ulottuvuutta: ekologinen, taloudellinen ja sosiaalinen. MTK:n arvojen mukaisessa toiminnassa korostuvat ympäristön kannalta kestävien käytäntöjen ja ekosysteemipalveluiden turvaamisen ohella myös vastuullinen yhteiskuntavaikuttaminen, globaali kumppanuus, kannattavan liiketoiminnan edellytykset ja muita ihmisistä huolehtiminen.
Ekosysteemipalvelut eli luonnon tarjoamat aineelliset ja aineettomat hyödykkeet mahdollistavat ruoantuotannon, metsänkasvatuksen sekä muun maaseutuyrittäjyyden. Maa- ja metsätalous perustuvat välittömään yhteistyöhön luonnon kanssa. Kaikilla toimialoilla riippuvuussuhde luontopääoman ja yritystoiminnan välillä ei ole näin suora, mikä voi hankaloittaa vuorovaikutussuhteiden hahmottamista ja oman toiminnan merkityksen tunnistamista. Valmennuskertojen aikana käydyt keskustelut osoittivat, että luonnon monimuotoisuuden köyhtymisen pysäyttämiseksi tarvittavaa valtavirtaistamista on edistettävä hyviä käytäntöjä jakamalla ja muiden kokemuksista oppia ottamalla.
FIBS:n luontopääomavalmennus tarjosi mahdollisuuden kuulla muiden toimialojen edustajien ajatuksia luonnonvarojen käytöstä ja ekosysteemipalveluiden hyödyntämisestä. Keskustelujen perusteella maa- ja metsätalouden voidaan sanoa olevan edelläkävijöitä omien ympäristövaikutustensa tunnistamisessa, tunnustamisessa ja roolinsa mukaisen vastuun kantamisessa. Vaikka toiminnassa otetaan jo nyt monella tavalla huomioon erilaiset ekologiseen kestävyyteen liittyvät osatekijät, toimiala on sitoutunut kehittämään toimintatapojaan edelleen. Kun tavoitteeksi asetetaan kokonaisvaltainen kestävyys, maa- ja metsätalous ovat ratkaisijan asemassa.
Lisätietoja
Anna-Rosa Asikainen, lakimies, MTK
Lea Jylhä, metsäasiantuntija, MTK
Kirjoitus on osa FIBSin Luontopääomatarinat-juttusarjaa, jossa vuoden 2018 Luontopääomavalmennukseen osallistuneet 10 yritystä kertovat omin sanoin koulutuksen aikana saamistaan oivalluksista sekä uusista luontopääomakäytännöistään ja -ratkaisuistaan. Lue myös muut sarjan kirjoitukset:
- Puupylväistä tekoälyyn – Telian yhteys ekosysteemipalveluihin tarkentui FIBSin valmennuksessa
- Sitowise: Kiertotalous vastaamassa ympäristöhaasteisiin
- Luontopääoman kehittäminen tuo mahdollisuuksia Fiskars Groupille ja yhteisöille
- Keva vastuullisena toimijana
- Elektroniikkaromun keräämistä ja lentomatkustuksen minimointia – Fujitsun ympäristövastuu Suomessa
- Caruna selvitti luontopääoman merkitystä sähkönjakelussa FIBSin valmennuksessa
- Oriola syvensi käsitystään yritystoiminnan suhteesta biodiversiteettiin ja ekosysteemipalveluihin
FIBS on järjestänyt ympäristöministeriön tuella jäsenyrityksilleen valmennusta luontopääoman aihepiireistä vuodesta 2014 alkaen. Valmennuksen on suorittanut yhteensä jo 50 merkittävää suomalaisyritystä, jotka ovat kokeneet valmennuksen erittäin hyödylliseksi. Valmennuksen laaja vaikuttavuus on huomioitu myös kansainvälisesti.