Yritysvastuupulssi: Yrityksiltä puuttuu osaamista monimuotoiseen rekrytointiin

6 toukokuuta 2021

FIBSin Yritysvastuupulssi-kyselyn vastaajista lähes kaksi kolmasosaa kokee osaamisen puutteen suurimmaksi esteeksi yritysten monimuotoisuuden ja yhdenvertaisuuden edistämiseksi. Kun kokemusta ei ole, on kehittyminen vaikeaa, vaikka yrityksissä onkin paljon erilaisia ohjeita ja toimia tilanteen parantamiseksi. Kokemusten vaihtaminen muiden yritysten kanssa koettiin parhaaksi keinoksi edistää monimuotoisuutta.

Monimuotoisuudesta yrityksissä puhutaan paljon ja tutkimusten mukaan organisaatiot hyötyisivät työyhteisön monimuotoisuudesta esimerkiksi työhyvinvoinnin ja tuottavuuden kannalta. Käytäntö on kuitenkin osoittautunut vaikeammaksi. Yritysvastuupulssi-kyselyssä selvitettiin FIBSin suurten jäsenyritysten käytäntöjä, esteitä ja keinoja monimuotoisuuden parantamiseksi.

Suurin este (62 % vastaajista) monimuotoiselle rekrytoinnille on osaamisen puute monimuotoisuus- ja yhdenvertaisuuskäytännöistä. Toiseksi suurin tekijä oli kokemuksen puute (57 %) esimerkiksi silloin, kun yritykseen ei ole koskaan aiemmin palkattu vieraskielistä työntekijää. 57 % vastaajista myönsi yhdeksi osatekijäksi myös piilevät ennakkoluulot, eli yrityksessä ei esimerkiksi tiedosteta henkilövalintoihin vaikuttavia tekijöitä.

Parhaana keinona edistää yritysten monimuotoisuutta yritykset näkivät (71 %) kokemusten vaihtamisen muiden yritysten kanssa ja käytännön esimerkit. Toisaalta avoimessa kommentissa todettiin, että monimuotoista rekrytointia hankaloittaa myös monimuotoisten kandidaattien puute, ja vinouman koetaan syntyvän jo kouluttautumisvalinnoissa. 67 % peräänkuulutti esihenkilöiden ja johtajien koulutusta monimuotoisuuden johtamisen osalta.

Monimuotoisuus nähdään kuitenkin arvokkaana ja yrityksissä on käytössä monenlaisia ohjeita ja toimia monimuotoisuuden edistämiseksi. Näitä ovat muun muassa erilaiset tapahtumat, työpajat ja kampanjat, saavutettavat ja monikanavaiset palvelut, anonyymin rekrytoinnin pilotoinnit, sukupuolineutraalien työpaikkailmoitusten laadinta, englanti työkielenä kansainvälisissä työyhteisöissä ja sukupuolen poistaminen eri järjestelmistä.

”Yhä useammassa suomalaisyrityksessä ymmärretään monimuotoisuuden arvo ja merkitys, mutta osaamista pitää vielä kehittää. Erilaisuus tuo mukanaan sekä valtavan potentiaalin että aivan uudenlaisia haasteita. Monessa yrityksessä on myös piileviä ennakkoluuloja erilaisuutta kohtaan sekä pelkoa mahdollisista kulttuurieroista johtuvista ristiriidoista. Kannustaisin kaikkia organisaatioita kuitenkin rohkeuteen, sillä monimuotoisuuden hyödyt ovat ilmeiset”, sanoo FIBSin toimitusjohtaja Kimmo Lipponen.

”Henkilöstön monimuotoisuuden huomioiminen vaikuttaa positiivisesti yrityksen toimintakulttuuriin sekä asiakasymmärryksen ja liiketoiminnan kehittymiseen. Asialla on merkitystä myös laajemmin koko yhteiskunnan talouden ja hyvinvoinnin kannalta. Väestömme vanhenee ja tarvitsemme jatkossa Suomeen selvästi enemmän kansainvälisiä osaajia. Myös esimerkiksi osatyökykyisissä on merkittävä hyödyntämätön potentiaali. Yhteinen viesti tulisi olla se, että kaikkien työpanosta tarvitaan”, kuvailee Ilmarisen viestintä- ja yhteiskuntasuhdejohtaja Liina Aulin.

Yritysvastuupulssi-kysely tehtiin 4.5.2021 ja siihen vastasi 21 FIBSin suurten jäsenyritysten vastuullisuusjohtajaa ja -asiantuntijaa. Tulosten kommentointiin ja keskusteluun voi osallistua Twitterissä (@FIBSry), tunnisteella #yritysvastuupulssi.

FIBSin Yritysvastuupulssi -kyselyiden tarkoituksena on tarjota medialle ja muille sidosryhmille suurten yritysten näkemys ajankohtaisiin yritysvastuukysymyksiin. Kyselyitä tehdään uutisissa ja julkisessa keskustelussa esille nousevista yritysten vastuullisuuteen liittyvistä teemoista. Lisäksi mukana on muita yleisesti kiinnostavia vastuullisuuskysymyksiä, esimerkiksi uusimpien tutkimusten tai innovaatioiden valossa.

Kyselyn vastaajaraadissa on mukana kaikkiaan 45 suuren yrityksen vastuullisuusjohtajaa ja -asiantuntijaa Suomesta (yritykset löytyvät tiedotteen lopusta). Vastaajaraadista noin puolet edustaa pörssiyrityksiä. Vastauksia ei yksilöidä yrityskohtaisesti. Seuraava Yritysvastuupulssi julkaistaan syksyllä 2021.

FIBS Yritysvastuupulssi 2/2021 kyselyn yhteenvetotiedot (pdf)

Lisätietoa:

Kimmo Lipponen, toimitusjohtaja, FIBS, 040 758 7247, kimmo.lipponen@fibsry.fi

Liina Aulin, viestintä- ja yhteiskuntasuhdejohtaja, Ilmarinen, 040 770 9400, liina.aulin@ilmarinen.fi

FIBSin Yritysvastuupulssin vastaajaraadissa mukana olevat yritykset:

Ahlstrom-Munksjö Oyj
Algol Oy
Alko Oy
Atria Oyj
Berner Oy
Caruna Networks Oy
Citycon Oyj
Fazer Group Oy Ab
Finnair Oyj
Gasum Oy
Huhtamäki Oyj
Ilmarinen
Kesko Oyj
Kotipizza Group
Kuntarahoitus Oyj
Lassila & Tikanoja Oyj
Lidl Suomi
Mehiläinen
Metso Outotec Oyj
Metsä Group
Meira
Neste Oyj
Nokian Renkaat Oyj
Nordea Pankki Oyj
OP Ryhmä
Orion Oyj
Paulig Group Oy
Posti Group Oyj
PwC Suomi
Raisio Oyj
Reima Oy
Saint-Gobain Finland Oy
Sanoma Oyj
Sitowise Oy
SOK
Stora Enso Oyj
Suominen Oyj
Tamro Oyj
Telia Company
Tokmanni Group Oyj
Transmeri Oy Ab
Työeläkeyhtiö Elo
Valio Oy
Veikkaus Oy
YIT  Oyj

Aiheeseen liittyvää

Aikaisemmat Yritysvastuupulssi-kyselyt

Sosiaalinen vastuu
close