”On tämä vastuullisuus vähän sellainen sekarotuinen koira: siinä on arvoja, eettisyyttä ja ympäristöasioita”, lausahti eräs haastateltavamme.
Nykyisin vastuullisuuskeskustelussa painottuvat voimakkaasti etenkin ilmastonmuutosta torjuvat toimet, luonnonvarojen kestävä hyödyntäminen sekä sosiaalinen vastuu. Covid-19-pandemia on luonnollisesti tuonut oman sävynsä tähän. Suurten ja kansainvälisten yritysten ohella myös pienemmät toimijat miettivät vastuullisuuden merkitystä. Jo vuonna 2009 Työ ja elinkeinoministeriö julkaisi PK-yrittäjän vastuullisuutta käsitteleviä esimerkkejä. Tuolloin huomiota kiinnitettiin mm. positiiviseen julkisuuteen ja maineenhallinnasta koituviin hyötyihin. Vastuullisuutta lähestyttiin avoimen keskustelun, toiminnan suunnittelun, käytäntöön viemisen, viestimisen, mittaamisen ja toiminnan korjaamisen kautta.
Vastuullisuuden koko laajan sateenkaarikäsitteen haltuun ottamisessa on kuitenkin omat haasteensa, etenkin silloin, kun yrityksen ydinliiketoiminta ei suoraan kietoudu vastuullisuuteen. Miten vastuullisuutta kannattaa lähestyä? Mitä se omalle yritykselle merkitsee? Mitä taloudellista hyötyä siitä saadaan? Miten se sovitetaan nopeatempoiseen arkeen? Jääkö vastuullisuus lopulta vain paperille? Tällaisiakin asioita lienee hyvä miettiä.
Kansainvälisessä keskustelussa termillä CSR – Corporate Social Responsibility viitataan yrityksen omaehtoiseen liiketoiminnan sääntelyyn keskittyen teollisuushaittojen vähentämiseen ja lieventämiseen sekä yhteisen hyvän tarjoamiseen (Sheehy, 2015). Vastuullisuusraportoinnin ja ‑ohjelmien avulla suuret yritykset pyrkivät lisäämään avoimuutta julkaisten erilaisia tietoja liiketoimintansa sosiaalisista, ympäristöön liittyvistä, taloudellisista ja hallinnollisista tekijöistä sekä vaikutuksista.
RRI – Responsibility in Research and Innovation viittaa puolestaan EU:n lanseeraamaan käsitteeseen innovaatiotoiminnan vastuullisuudesta. Kyseessä on tietynlainen sateenkaarikäsite, joka pitää sisällään julkisen tahon sitoutumisen innovointiin, sukupuolten tasa-arvon, kyvyn ymmärtää tieteellistä tutkimustietoa, koulutuksen, avoimuuden, etiikan ja hyvän hallintotavan. (mm. Christiensen et al. 2020). T&K toimintaa tulee ohjata pyrkimys hyviin ja ”oikeanlaisiin” tarkoituksiin, jonka lisäksi tulee tarkastella myös vaihtoehtoisia tapahtumakulkuja ennakoiden ja ongelmatilanteisiin varautuen. Yrityksen perusarvojen, oletusten ja uskomusten reflektointi valottaa vastuullisuuden lähestymistapaa ja syvyyttä. Omien pohdintojen ohella innovaatiotoimintaan, päätöksentekoon ja yhteiseen oppimiseen tulee osallistaa ja sitouttaa myös eri sidosryhmiä kuten asiakkaita, julkisia toimijoita ja järjestöjä. Yhteistyön myötä esille nouseviin uusiin näkökulmiin on tarkoitus reagoida ja mukautua – jatkuvasti oppien ja kehittyen. Vastuullisuuden periaatteisiin tulee sitoutua toteuttaen niitä käytännössä. (mm. Stilgoe ym. 2013; Wickson &Carew 2014.)
Tässä on aikamoinen setti pk-yrityksen pohdittavaksi.
Tässä on aikamoinen setti pk-yrityksen pohdittavaksi. Kyse ei siis suinkaan ole vain erillisistä periaatelistoista, vaan koko toiminnan läpivalaisusta. Vastuullisuus pitäisi ottaa haltuun nipistämättä tuottavasta resurssista ja usein myös sillä taustatiedolla, mitä yrityksestä jo löytyy. Suurten yritysten vastuullisuusohjelmat, yritysvastuun ammattilaiset, säännölliset raportit, tulevaisuustyöpajat, laajamittaiset analyysit ja vastuullisuuteen perehtyvät yksiköt eivät sellaisinaan ole siirrettävissä pk-yritysten arkikäytäntöihin.
Ymmärtääksemme paremmin etenkin pienten yritysten näkökulmaa vastuullisuuteen, haastattelimme muutamaa pk-yrityksen johtoportaan edustajaa, jotka antoivat hyödyntää keskusteluaineistoa (anonymisoituna) tutkimuksessa ja julkaisutoiminnassa. Näiden mm. kiinteistöihin erilaisia järjestelmiä toimittavien ja asentavien yritysten asiakkaina oli pääosin toisia yrityksiä ja julkisia toimijoita. Yhteenvetona käteen jäi mm. seuraavia keskeisiä havaintoja.
- Pienemmissä yrityksissä vastuullisuus näyttäytyi arkisina tekoina ja yhteisöllisyytenä, jossa henkilöstöstä pidetään huolta. Kaikkea tätä turvaa yrityksen jatkuvuuden ja kannattavuuden varmistaminen, jonka haastateltavat näin ollen myös linkkasivat vastuullisuuteen. Muina yksittäisinä vastuullisuuteen liitettävinä teemoina yrityksissä mainittiin mm. kemikaaliturvallisuus, kierrätys, ympäristöasiat, ajokilometrien (ja sitä kautta päästöjen) vähentäminen etäteknologiaa suosimalla, yksilönsuoja, tietoturvallisuus, hyvä hallintotapa, toiminnan luvanvaraisuus ja henkilöstön hyvinvointi. Myös Covid-19-pandemiassa vastuullisesti toimiminen oli esillä. Käytännön pienissä asioissa vastuullisuus näkyi esimerkiksi siten, että erään yrityksen asentajien toimiessa palvelukotiympäristössä he kohtelivat asukkaita sovitun toimintamallin mukaan kunnioittavasti, avuliaana ja mahdollisimman vähän häiriötä aiheuttaen.
- Hidastavina tekijöinä vastuullisuuden eteenpäin viemisessä nähtiin rajalliset resurssit: osaaminen ja ajankäyttömahdollisuudet. Nopeatempoisuus ja tuottovaatimukset tuntuivat ristiriitaisilta suhteessa vastuullisuuden pitkäjänteiseen kehittämiseen. Vastuullisuuden tarkasteluun tarkoitettujen työkalujen ei myöskään nähty kohtaavan pk-yrityksen arkea. Byrokratiaa ei luonnollisestikaan kaivattu lisää, ja erilaisten kirjallisten velvoitteiden nähtiin vievän asioita suuntaan, josta hyötyvät vain suuret yritykset, joilla on resursseja (niin osaamista, henkilötyövoimaa kuin rahaa) asioiden pyörittelyyn.
- Toisaalta osassa yrityksiä ihmeteltiin, etteivät suurempien yritysasiakkaiden vastuuohjelmat valu heihin alihankkijatasolla toimiviin. Isojen korporaatioiden suunnalta joillekin tuli velvoitteita kuvata vastuuasioiden hoitamista. Yleisesti vastuullisuus nähtiin mahdollisuutena ja sen merkityksen ajateltiin tulevien sukupolvien myötä vielä entisestäänkin vahvistuvan. Osa keskustelijoista pohti, että toimialan kannalta vastuullisuudessa tarvitaan isompaa kokonaiskulttuurin muutosta. Esimerkiksi julkiset toimijat voisivat huomioida kilpailutuspisteissä myös vastuullisuuden elementtejä ja teollisuustoimijat voisivat ulottaa vastuullisuuskampanjoita, tietoa ja osaamista alihankkijatasolle asti. Myös erilaisen yhteistyöfoorumien kautta pienemmätkin voisivat yhdistää kokemuksia ja osaamista ponnistaen näin asioita eteenpäin. Välillä uuden ekologisemman ratkaisun eteenpäin saaminen nähtiin kuitenkin vaikeana vanhojen vakaiden markkinatoimijoiden pyrkiessä säilyttämään vanhaa asemaansa.
- Kaiken kaikkiaan vastuullisuus näyttäytyi pienissä yrityksissä hyvin rikkaana. Se saattoi olla jotakin henkilöstöstä kumpuavaa tai muutoin yrityksen perusliiketoiminnan yhteiskunnallista hyvää vahvistavaa (kuten turvaa ja hoivaa), joka loi samalla henkilöstölle merkitystä. Myös asiakaslähtöisyys nähtiin vastuuna asiakkaan tarpeiden ymmärtämisen ja palvelun jatkuvuuden varmistamisen kautta. Toisaalta vastuullisuuden korostaminen nähtiin myös markkinoinnin ja mainonnan välineenä sekä erottautumistekijänä. Tässä tosin esiin nousi myös vastuullisuuspuheen kääntöpuoli: vahvan vastuullisuusbrändin nähtiin altistavan tilanteille, joissa yrityksen pienimpäänkin ”virheeseen” tartutaan paisuttaen sitä somessa. ”Vähän varovainen pitää olla”, haastattelussa todettiin.
- Vastuullisuutta ajateltiin toisaalta henkilöstöstä kumpuavana, toisaalta taas ”jalkautettavana” asiana, joka on myytävä niin omistajille, ylimmälle johdolle, henkilöstölle kuin asiakkaille. Ennen kaikkea pk-yrityksissä vastuullisuudessa kyse tuntui kuitenkin olevan niistä pienistä arkisista teoista, jotka yhdessä heijastelivat yrityksen arvomaailmaa.
Keskusteluun osallistuneiden yritysten otoksemme oli toki varsin suppea, eikä siitä käy vetämän laajempia johtopäätöksiä yritysten suhtautumisesta vastuullisuuteen. Jotakin kiinnostavia pilkahduksia se kuitenkin tarjoaa sen keskustelun rinnalle, joka usein painottuu lähinnä suurten yritysten näkökulmaan.
Marinka Lanne
Senior Scientist, D.Sc. (Tech.)
Ethics and Responsibility of Innovations, VTT
marinka.lanne@vtt.fi
Lähteet
Christensen, M. V., Nieminen, M., Altenhofer, M., Tangcoigne, E., Mejlgaard, N., Griessler, E., & Filacek, A. (2020). What’s in a name? Perceptions and promotion of responsible research and innovation practices across Europe. Science and Public Policy.
Sheehy, B. (2015). Defining CSR: Problems and solutions. Journal of business ethics, 131(3), 625-648.
Stilgoe, J., Owen, R., & Macnaghten, P. (2013). Developing a framework for responsible innovation. Research policy, 42(9), 1568-1580.
Wickson, F., & Carew, A. L. (2014). Quality criteria and indicators for responsible research and innovation: learning from transdisciplinarity. Journal of Responsible Innovation, 1(3), 254-273.
VTT on FIBS Partneri 2019-2020
