Puupylväistä tekoälyyn – Telian yhteys ekosysteemipalveluihin tarkentui FIBSin valmennuksessa

13 maaliskuuta 2019

Telia Finland on rakentamassa kestävää tulevaisuutta asiakkailleen ja suomalaiselle yhteiskunnalle. Haluamme toimia vastuullisesti: Vastuullisuus merkitsee meille sitä, että kannattava liiketoiminta on tasapainossa taloudellisen, yhteiskunnallisen ja ympäristövastuun kanssa läpi koko arvoketjumme. Olemme yhdessä asiakkaidemme kanssa digitaalisen ekosysteemin keskiössä, mikä antaa meille suuria mahdollisuuksia vaikuttaa yhteiseen tulevaisuuteen, mutta tuo myös vastuuta.

Kehityksen kolme vaihetta

Modernin ja kansainvälisen Telia-konsernin juuret ovat 1800-luvun Ruotsissa ja Suomessa – pohjoisissa maissa, joissa hyvinvointi perustui luonnonvaroille ja ekosysteemipalveluille. Ihmiset elivät metsien, vesistöjen, peltojen ja kaivosten annista. Kungliga Telegrafverket ja Keisarillisen lennätinlaitoksen Suomen lennätinpiiri olivat avainasemassa nopeasti kehittyvissä yhteiskunnissa. Kehitystä tapahtui nopein askelin myös itse informaation välittämisessä itsessään ja alkuun puhelin- ja tietoliikenneverkkojen rakentamiseen käytettiin esim. puuta ja metalleja runsaasti.

Telia ja sen edeltäjät ovat aina olleet edelläkävijoitä teknologian kehittämisessä, ja osaaminen tuli uuteen käyttöön myöhemmin, kun mm. jatkuvasti kehittyvät uudet teknologiat alkoivat kasvattaa esimerkiksi sähkönkulutusta. Luontopääomien rajallisuus ja niiden tehokkaampi hyödyntäminen suuntasivat kiinnostuksemme yhä enemmän ympäristöön. Panostuksemme luonnon ja ympäristön hyväksi ovat olleet merkittävät, ja olemme saavuttaneet tason, jossa asiakkaillemme voidaan tarjota ”vihreitä liittymiä” ja monenlaisia välineitä toimia paitsi tehokkaasti myös ympäristöä säästäen.

Kolmas vaihe on mielestämme alkamassa: ICT alana mahdollistaa muiden toimijoiden ja teollisuuden alojen päästövähennyksiä, mm. etäyhteyksien luojana, robotiikan ja teköälyn mahdollistajana. Alallamme on mahdollisuus olla päästöpositiivinen, kun osataan paremmin mitata ja laskea myytyjen tuotteiden tuomat päästösäästöt. Suuria mahdollisuuksia tuo myös yritysasiakkaiden ja julkissektorin auttaminen siinä, että ne voivat puolestaan tukea omien asiakkaidensa nollapäästöjä tai päästöpositiivisuutta – ja mikä huomionarvoista – myös luontopääoman turvaamista.

Luonnon monimuotoisuus ilmastonmuutoksen rinnalle

YK:n kestävän kehityksen tavoitteet sekä IPCC:n raportin ja Pariisin agendan saama huomio ilmastonmuutokselle ja päästöille tukevat yritysten ympäristötavoitteita ja toisinpäin. Yritysten tavoitteiden tulee olla linjassa maailman agendan kanssa, eikä laakereille voi jäädä lepäämään. Luonnon monimuotoisuuden katoaminen on jäänyt päästökeskustelun jalkoihin, vaikka biodiversiteetin varjeleminen on myös olennainen tehtävä ihmisten, yritysten, yhteiskunnan ja luonnon suhteessa. Luontopääoman kartoittaminen ja vaikutusten arvioiminen ei ole helppoa, jos yritys ei suoraan käytä luonnontuotteita raaka-aineinaan. Telian, palvelujen tuottajan, luontopääoman kartoittaminen oli haasteellinen tehtävä. Globaalien toimitusketjujen vuoksi se tuntui myös kaukaiselta. Työryhmässämme tämä aiheutti päänvaivaa, ja se vaati kaikenlaisten aiheiden läpikäyntiä aina puupylväistä tekoälyyn. Yhteys ekosysteemipalveluiden käyttöön kuitenkin löytyi, ja huomasimme myös roolimme luonnon kulttuuripalveluiden parissa.

Perehtyminen kannatti, sillä valmennus sai meidät pohtimaan laajasti yrityksemme vaikutuksia ympäröivään ympäristöön – mihin suuntaan olemme menossa, ja mitä vielä voisimme tehdä. Opimme uutta, niin sisältöä kuin terminologiaa, ja saimme uusia näkökulmia työhömme. Niitä voi soveltaa vaikkapa yrityksemme arvojen toteuttamisessa päivittäin: Dare on rohkeutta ajatella uudella tavalla ja herättää keskustelua. Care on välittämistä luonnon monimuotoisuudesta ja siitä, että meillä on maapallo vielä huomennakin. Simplify on jatkuvaa työtä sen hyväksi, että asiakkaidemme on tulevaisuudessakin helppoa toimia ympäristöä ja luontoa kunnioittaen. Mitä palveluiden ja ratkaisujen kehittämiseen tulee, nousivat esiin yhteistyö asiakkaiden kanssa ja alamme mahdollisuudet turvata yhteiskuntaa vaikkapa sääilmiöiden varalta ja eriarvoisuuden vähentämiseksi.

Valmennuksella osaamista

Osallistuimme Suomen merkittävimmän yritysvastuuverkoston FIBSin luontopääomavalmennukseen ja työskentelimme vuoden 2018 ajan tarkastellaksemme liiketoimintaamme ympäristön kannalta ja hankkiaksemme osaamista etsiä lisää mahdollisuuksia ja kantaaksemme vastuumme yhä paremmin. Tiimimme tähän työhön oli optimaalinen: mukana olivat ympäristöasioiden kanssa päivittäin työskentelevät Ira Vainio ja Hanna Duraku sekä liiketoimintojen edustajat Ainokaisa Saarinen (yritysliiketoiminta) ja Tanja Vallisaari (kuluttajaliiketoiminta). Haluamme lämpimästi kiittää kaikkia valmennuksen aikana sparraukseen osallistuneita kollegoita, asiakkaita ja mm. FIBSin sekä Suomen ympäristökeskuksen asiantuntijoita sekä tietenkin muita valmennukseen osallistuneita yrityksiä. Tukenne on ollut tärkeää. Ollaan yhteydessä jatkossakin!

Lisätietoja

Ainokaisa Saarinen, kehitysjohtaja, Telia Finland
ainokaisa.saarinen@teliacompany.com

Kirjoitus on osa FIBSin Luontopääomatarinat-juttusarjaa, jossa vuoden 2018 Luontopääomavalmennukseen osallistuneet 10 yritystä kertovat omin sanoin koulutuksen aikana saamistaan oivalluksista sekä uusista luontopääomakäytännöistään ja -ratkaisuistaan. Lue myös muut sarjan kirjoitukset:

FIBS on järjestänyt ympäristöministeriön tuella jäsenyrityksilleen valmennusta luontopääoman aihepiireistä vuodesta 2014 alkaen. Valmennuksen on suorittanut yhteensä jo 50 merkittävää suomalaisyritystä, jotka ovat kokeneet valmennuksen erittäin hyödylliseksi. Valmennuksen laaja vaikuttavuus on huomioitu myös kansainvälisesti.

 

 

Ympäristövastuu
close