Kriisitilanteessa teknologia tarjoaa runsaasti ratkaisumahdollisuuksia. Erilaiset suunnitteilla olevat palvelut ja sovellukset edellyttävät datamme hyödyntämistä. Kiireestä huolimatta on tärkeää varmistaa datan käytön vastuullisuus, nyt ja poikkeusolojen jälkeenkin.
Yhteiskuntavastuun rooli yritysten ja organisaatioiden toiminnassa korostuu kriisiaikoina. Eri toimijat joutuvat juuri nyt pohtimaan esimerkiksi sitä, missä kulkee raja datan laajan keräämisen, hyödyntämisen ja kansalaisten yksityisyyden välillä. Vaikka datan käsittely on yritysten arkipäivää, sen tarkastelu eettisistä lähtökohdista ja osana yritysvastuuta on vielä suhteellisen uutta.
Tästä syystä Sitran ja FIBSin yhteistyössä toteuttama Data osaksi yritysvastuuta -työpajasarja kerää yritysten näkemyksiä aiheesta, kokoaa suuntaviivoja datan eettiselle käytölle sekä määrittelee mitä se konkreettisesti yritysten toiminnassa tarkoittaa. Tämän toivomme auttavan organisaatioita tuomaan läpinäkyvämmin esiin, miten dataa kerätään, hallinnoidaan ja hyödynnetään. Datan käytön näkyväksi tekeminen asiakkaille ja sidosryhmille on jo itsessään tärkeää ja lisää luottamusta yrityksen toimintaa kohtaan.
Myös sinä voit vaikuttaa! Keräämme tietoa aiheesta suoraan yrityksiltä kaikille avoimen kyselyn avulla.
Luottamuksesta vankka pohja kestävälle liiketoiminnalle
Sitran tammikuussa 2019 toteuttamasta kyselystä ilmeni, että kansalaiset pitivät datan käytössä tärkeinä arvoina turvallisuutta, suostumusta, läpinäkyvyyttä ja anonyymisyyttä. Nyt on hyvä hetki pysähtyä miettimään, miten näitä arvoja kyetään kunnioittamaan parhaalla mahdollisella tavalla, kun samaan aikaan yritysten on löydettävä keinot selvitä kriisistä. Nyt jos koska on kyse luottamuksesta ja niistä tavoista, joilla sitä voidaan yhteiskunnassa eri toimijoiden välillä lisätä.
Data osaksi yritysvastuuta -työpajasarjan toisessa tapaamisessa verkon välityksellä tarkastelimme yhdessä parinkymmenen edelläkävijäyrityksen kanssa datan eettistä käyttöä yksilöiden, yritysten ja eettisten koodistojen näkökulmista. Tavoitteena oli myös esitellä konkreettisia työkaluja sekä tunnistaa hyviä käytäntöjä ja tapoja, joilla datan eettistä käyttöä edistetään organisaatioissa ja yrityksissä reilun datatalouden periaatteiden mukaisesti. Lisäksi jatkoimme viime kerralla aloitettua määrittelytyötä, eli mitä data osana yritysvastuuta tarkoittaa käytännössä.
Kolme teesiä viitoittavat eettisempää datan käyttöä ja liiketoimintaa
Sukelsimme neljässä eri pienryhmässä seuraaviin teemoihin:
- Datan käyttö osana yritysvastuuta -konseptin määrittely
- Reilun datatalouden kiinnostavimmat yritykset -konsepti
- Reilun datatalouden työkalut – case sääntökirja
- Yrityksen datan käytön käsikirja – millainen sen tulisi olla?
Pienryhmien työskentelystä nousi esiin muutama keskeinen teesi, jotka näemme tärkeiksi huomioida kaikissa dataa hyödyntävissä organisaatioissa.
Teesi 1. Eettinen tarkastelu ja vuorovaikutus sidosryhmien ja asiakkaiden kanssa keskiöön
Tarkastelimme työpajassa datan käyttöä eettisestä näkökulmasta huomioiden eri sidosryhmät. Liiketoiminnan ja palvelujen kehittäminen yhteistyössä sidosryhmien kanssa auttaa ymmärtämään asiakkaiden näkökulmia myös datan hyödyntämiseen. Työpajassa esimerkkinä käytetyn diskurssieettisen teorian mukaan luottamuspääomaa voidaan lisätä ymmärrettävän, totuudellisen ja vilpittömän vuorovaikutuksen avulla. Käytännössä tämä tarkoittaa, että yritysten kannattaa edistää vuoropuhelua sidosryhmiensä kanssa osallistumalla aktiivisesti eri foorumeilla käytävään keskusteluun datan käytöstä sekä viestimällä datan käytöstään ja toimintamalleista ymmärrettävästi sekä organisaation sisällä että ulkopuolella. Lisäksi niiden kannattaa hyödyntää tarjolla olevia työkaluja datan eettisen hyödyntämisen suunnittelussa.
Ihmislähtöisen, reilun datatalouden lähtökohta on yksilön mahdollisuus vaikuttaa datansa hyödyntämiseen osana elinvoimaista ja reilua digitaalista ekosysteemiä. Ihminen siis nähdään aktiivisena toimijana datataloudessa.
Teesi 2. Kumppanuudet voivat edistää kestävän kehityksen ja kestävän liiketoiminnan tavoitteita, mutta datan jakaminen on lopulta strateginen päätös
Yritysten omat datastrategiat ovat tärkeässä roolissa datan jakamisen ekosysteemien kehittymisen kannalta. Datastrategia sitoo datan digitaalisen kehittämisen kokonaisuuteen. Se ottaa kantaa myös siihen, miten yrityksen sisällä toimitaan ja miten datasta luodaan arvoa palveluiden ja tuotteiden avulla. Yritysten on määriteltävä ja ymmärrettävä se, millainen data tuottaa heille suurinta arvoa, mistä he sitä keräävät ja miten sitä hyödyntävät sekä millaisia hyötyjä datan jakaminen tarjoaa.
Yksikään yritys ei toimi eristyksissä muusta maailmasta, vaan linkittyy markkinoidensa ja tuotantoketjujensa kautta monimutkaiseen ja globaaliinkin toimijakenttään. Yhteisiä haasteita tulee ratkoa konkreettisten yhteistyöhankkeiden kautta. Datatalouteen liittyvän systeemitason muutokset voidaan saavuttaa yhteistyöllä moninaisten yritysten ja muiden toimijoiden kesken.
Yhteistyön lisäksi tarvitaan konkreettisia datan jakamista edistäviä ratkaisuja, kuten yhteisiä sopimusmalleja. Datan jakamisen sääntökirja on kaikille avoin työkalupakki, joka helpottaa ja nopeuttaa vastuullisten kumppanuuksien rakentamista ja niihin liittymistä. Sääntökirja sisältää muun muassa valmiita sopimuspohjia, kysymyspatteristoja ja eettisiä linjauksia. Se voi toimia myös tapana osoittaa rahoittajille, kumppaneille ja markkinoille vastuullisuutta datan jakamisen ja käytön alueella.
Teesi 3. Käytännön mallit ja esimerkkiratkaisut näyttävät tietä muille
Konkreettisia esimerkkejä tarvitaan osoittamaan ja näyttämään mahdollisimman selkeästi, kuinka dataa hallitaan ja hyödynnetään. OP:n tietotilinpäätös on hyvä malli, joka avaa datan merkitystä organisaatiolle itselleen sekä sen ulkoisille sidosryhmille. Sen avulla osoitetaan, kuinka tietotaseen eli tietopääoman ja tietovarojen avulla tuotetaan arvoa sekä yritykselle että sen asiakkaille. Läpinäkyvä ja selkeä raportointi auttaa myös tärkeiden sisäisten prosessien kehittämisessä ja lisää luottamusta yrityksen, kumppaneiden ja asiakkaiden välillä.
Hyviä yhteisiä käytäntöjä tarvitaan kuitenkin lisää. Yritysmaailmasta tarvitaan näkyviä esimerkkejä myös siitä, miten eri toimijat edistävät vastuullista datan käyttöä ja millä tavoin eurooppalaista datataloutta edistetään eri tahojen toimesta datatalouden periaatteita toteuttamalla.
Yritysten datastrategiat ovat keskeisiä elementtejä, mutta yhteisille tiedon johtamisen toimintatavoille voisi olla tarvetta. Yritysten tulisi tehdä näkyvämmäksi sitä, millä tavoin ne systemaattisesti huolehtivat keräämästään datasta ja toisaalta sitoutua siihen, että “tarpeetonta” dataa ei kerätä. Kuinka pidetään huolta siitä, että datan elinkaariajattelu on kunnossa? Datan kontrollointi ja hallinta ovat kontekstisidonnaisia, mutta eräänlaiselle, ei-tekniselle, datan käytön käsikirjalle voisi olla tarvetta niin pienissä kuin suurissa yrityksissä.
Eettinen datan käyttö rakentaa reilua datataloutta
Tulevaisuuden menestyvät digitaaliset palvelut pohjautuvat luottamukseen ja tuottavat arvoa kaikille. Reilun datatalouden kumppanuuksissa dataa jaetaan eri toimijoiden välillä luvitettuna, yhteisten sopimusten pohjalta, saumattomasti ja läpinäkyvästi.
Haaste datatalouden toimijoille on luoda uudenlaisia datatalouden ekosysteemejä tai dataverkostoja, jotka perustuvat läpinäkyvyyteen ja yksilön oikeuksien kunnioittamiseen. Tämä vaatii sekä yhteistä ymmärrystä aiheesta että konkreettisia tekoja ja tietoisia päätöksiä. Yhteistä määrittelyä tarvitaan myös, jotta tiedämme mistä puhumme, kun puhumme datasta osana yritysvastuuta. Tähän tarvitsemme toistemme osaamista.
Yhteinen työ yhteisen ymmärryksen rakentamiseksi jatkuu työpajasarjan viimeisessä kohtaamisessa 10.kesäkuuta. Jos olet vielä kiinnostunut oppimaan aiheesta, lähetäthän Heli Parikalle sähköpostia. Saman osoitteeseen otamme mielellämme vastaan ilmiantoja reilua datataloutta edistävistä käytännöistä.
Heli Parikka
Asiantuntija, Ihan ihmislähtöinen datatalous, Sitra
heli.parikka@sitra.fi
Sitran IHAN-projekti ja FIBS järjestävät yhteistyössä Data osaksi yritysvastuuta -työpajasarjan keväällä 2020. Työpajasarjassa tunnistetaan ja jaetaan parhaita käytäntöjä kestävälle datan käytölle yritysvastuun näkökulmasta. Artikkeli on työpajasarjan kolmen artikkelin kokonaisuuden toinen osa – lue myös ensimmäinen artikkeli. Se luo pohjaa syksyllä 2020 julkaistavaan Sitran työpaperiin, johon kootaan yhteen työpajasarjan tuotokset mahdollisin case-esimerkein.