Vastuullisuusosaajat vuorovaikutuksen äärellä

8 elokuuta 2024

Vastuullisuuden tekijöiden tehtäväkenttä yrityksissä ei tule helpottumaan tulevina vuosina. Tämäkin kesä on näyttänyt, että elämme maailmassa, jossa ennakoimattomat tapahtumat saattavat sysätä liikkeelle kehityskulkuja, joita kukaan ei osannut odottaa. Vastuullisuuskaan ei välttämättä yrityksissä edisty lineaarisesti.  VUCA maailma* – vai sittenkin jo BANI maailma* – haastaa meitä kaikkia sekä organisaatioiden ja tiimien tasolla, että henkilökohtaisella tasolla.

Urheilijoiden parissa oman suorituksen reflektointi, kehonhuolto ja mielen taidot ovat oleellinen osa heidän arkeaan ammattilaisina. Kuinka moni meistä tavallista päivätyötä tekevistä malttaa kalenteroida näille aidosti aikaa? FIBSin Kevytmenrotointiohjelma ei sentään tarjoa kehonhuoltoa, mutta reflektoinnin ja oman osaamisen tarkastelun paikan muiden yritysten kestävyyskysymyksistä kiinnostuneiden kanssa se kyllä tarjoaa.

Mentoroinnissa olemme kaikki oppijoita

Oppimiskyvyn ja uteliaisuuden ylläpito on yksi keino olla valmiimpi muutosten edessä. Jos saamme kokemuksia ilmapiiristä, jossa voi jakaa luottavaisesti ja luottamuksellisesti keskeneräisiäkin ajatuksia ja toisaalta myös omia oivalluksia, olemme ketterämpi muutosten edessä. Puhumattakaan siitä, että uskallamme luottamuksen äärellä jopa tunnistaa oman ajattelumme vääristymiä ääneen.

Olen ajatellut, että meidän FIBSin Kevytmentorointiohjelma on alusta harjoitella näitä taitoja joukossa, jota yhdistää samankaltaiset – joskin hyvin moninaiset – substanssikysymykset. Organisaatiokonteksti tai työvuodet aiheen parissa ovat toissijaisia, jos yhteisenä tavoitteena on oivaltaa ja oppia yhdessä lisää kestävyyden edistämisestä ja viedä opit sitten omaan organisaatioon.

Yritysten kestävyyden edistäminen on vuoropuhelua

Loppuvuonna käynnistyvällä Kevytmentorointiohjelman kaudella 2024 – 2025 haluamme erityisesti kannustaa osallistujia miettimään, miten muutosta tehdään ihmisiä mukaan saamalla. Yritysvastuun edistäminen on pitkälti erilaisten viitekehysten, akronyymien, ohjelmien ja säädösten noudattamista haltuun ottamista, toimeenpanoa ja edistämistä. Lopulta muutos, poisoppiminen tai uuden opettelu, tapahtuu kuitenkin meissä ihmisissä. Kyse on kyvystämme innostaa, perustella, kuunnella, vakuuttaa, kannustaa, tukea, kirittää ja tietenkin myös kohdata epäonnistumisia sekä iloita yhdessä.

Tahto toimia ratkaisee

Tammikuussa päättyneen edellisen Kevytmentorointiohjelmamme lopputapaaminen pidettiin keskustellen systeemisen muutoksen tekemisestä ja sitä tukevasta IDG eli Inner Development Goals -muutostaitokehyksestä. Se on luotu tukemaan globaalia kestävyystyötä, sillä kansainvälinen tiedeyhteisö ja globaalit yhtiöt ovat tuskallisen tietoisia siitä, että meillä on jo tarvittava tieto maailmamme haasteiden raukaisemiseksi. Se, mitä meiltä puuttuu, on tahto toimia. Yritysten kestävyystavoitteiden saavuttaminen  saattaakin kulkea lopulta samaa vauhtia meidän kaikkien ihmisymmärryksen ja systeemisen näkemyksen kasvamisen kanssa.

Kevytmentoroinnin hakuun voi jo alkaa valmistautumaan!

Mentorointiohjelmamme rakenne on hyvin kevyt ja pääosassa on mentori-aktori -parien yhdessä, itsenäisesti ja riippumattomasti muodostamat tavoitteet yhteiselle, noin kuuden kuukauden matkalle. Alunperin konsepti on kehitetty yhdessä Suomen Ekonomien kanssa.

Me FIBSissä tarjoamme ohjelmaan mukaan valituille mentoreille ja aktoreille innostavan ja selkeän startin 4. päivä joulukuuta, hyvät sähköiset materiaalit sekä lopputapaamisen keväällä 2025. FIBS muodostaa mentori-aktori-parit hakemusten perusteella.

Lue lisää Kevytmentorointiohjelmastamme. Haku avautuu 16.9. – seuraa postiasi! (Postituslistallemme voit liittyä täällä.)

Tervetuloa hakemaan!

Kysy lisää

Marja Kurkela, marja.kurkela@fibsry.fi, 040 674 3986

IDG kehyksen hyödyllisyyttä pohdin myös edellisessä kirjoituksessani täällä.

*VUCA = Volatile, Uncertain, Complex, Ambiguous (Lue lisää esimerkiksi tästä Riikka Tannerin hyvästä kirjoituksesta muutaman vuoden takaa.)
*BANI = Brittle, Axcious, Non-linear, Incomprehensible (Lue tai kuuntele lisää esimerkiksi tästä BANI käsitteen kehittäjän Jamais Cascion haastattelusta.)

 

Muut teemat FIBSin toiminta
close